Luuk. 12:13-21

Muuan mies väkijoukosta sanoi Jeesukselle: ”Opettaja, sano veljelleni, että hän suostuisi perinnönjakoon.” ”Mitä?” kysyi Jeesus. ”Onko minut pantu teidän tuomariksenne tai jakomieheksenne?” Hän sanoi heille kaikille: ”Karttakaa tarkoin kaikenlaista ahneutta. Ei kukaan voi rakentaa elämäänsä omaisuuden varaan, vaikka sitä olisi kuinka paljon tahansa.”
Ja hän esitti heille vertauksen:
    ”Oli rikas mies, joka sai maastaan hyvän sadon. Hän mietti itsekseen: ’Mitä tekisin? Minun satoni ei mahdu enää mihinkään.’ Hän päätti: ’Minäpä teen näin: puran aittani ja rakennan isommat niiden sijaan.
Niihin minä kerään koko satoni ja kaiken muun, mitä omistan. Sitten sanon itselleni: Kelpaa sinun elää! Sinulla on kaikkea hyvää varastossa moneksi vuodeksi. Lepää nyt, syö, juo ja nauti elämästä!’ Mutta Jumala sanoi hänelle: ’Sinä hullu! Tänä yönä sinun sielusi vaaditaan sinulta takaisin. Ja kaikki, minkä olet itsellesi varannut - kenelle se joutuu?’
    Näin käy sen, joka kerää rikkautta itselleen mutta jolla ei ole aarretta Jumalan luona.”

----

Rakkaat ystävät,

Jeesus toimi eläessään kiertävänä opettajana, jolta ihmiset tulivat myös pyytämään neuvoa monenlaisissa asioissa, usein jopa hyvinkin epätoivoisissa tilanteissa. Raamatussa kerrotaan, miten hän paransi sairaita ja jopa herätti ihmisiä kuolleista. Tämän sunnuntain evankeliumitekstistä voimme päätellä, että myös perintöasiat ja perintöriidatkin olivat ajankohtaisia jo Jeesuksen aikana. Jeesus reagoi kysyjän pyyntöön hyvin närkästyneesti. Hän ei suostu riita-asiassa tuomariksi eikä jakomieheksi. Jeesus kyllä käsitteli opetuksissaan perinnönjakokysymyksiä ja puhui tuomareista useissakin vertauksissa, joista kertomus tuhlaajapojasta on tunnetuin. Jeesus otti myös tuomarin roolin ennustaessaan viimeisen tuomion tapahtumia.

Mistä sitten närkästyminen tässä Luukkaan evankeliumin kertomuksessa? Uusimmassa Kotimaa-lehden numerossa Lauri Thurén pohtii tätä kysymystä.  Thurén on Itä-Suomen yliopiston eksegetiikan, raamatuntutkimuksen, professori. Hän miettii, ettei Jeesus suostunut riita-asiassa tuomariksi, koska hänellä oli paljon suurempi tehtävä maailmassa. Hän ei tullut torjumaan tapain turmelusta eikä korjaamaan vääryyksiä. Hänen tehtävänsä oli sovinnon tekeminen Jumalan ja maailman välillä. Sitä varten hän syntyi Betlehemissä, siksi hän kuoli ristillä ja siksi hänet herätettiin kuolleista. Thurén kutsuu tätä tehtävää humoristisesti isoksi jytkyksi. Ja meidän, Jeesuksen seuraajien tehtävä on kertoa eteenpäin sitä ilosanomaa eli evankeliumia. Meidän on myös varottava, ettei evankeliumi hautaudu monien sinänsä hyvien ja tärkeiden asioiden alle. Kirkossamme on usein herkästi jumiuduttu kiistelemään jostakin ajankohtaisesta, pinnalla olevasta kysymyksestä. Aikanaan sellaiseksi nousi raittiusaate, ja viime aikoina pinnalla ovat olleet avioliittoon sekä seksuaalisuuteen liittyvät kysymykset. Thurén kysyykin aiheellisesti: ”Mitä mahtaa Jeesus ärähtää seuratessaan kirkollista keskustelua?” Kumpi on tärkeämpää, kysymys moraalista vai kysymys pelastuksesta? Jeesus ei halunnut tuhlata aikaa perintöriitojen ratkomiseen. Ei kai meillekään moraalin vahtiminen ole tärkeämpää kuin Kristuksen julistaminen?

Tämän pyhän evankeliumiteksti alkaa kysymyksellä kahden veljeksen perintöriidasta. Kertomuksen tapaus ei ollut omalle ajalleen harvinainen eikä siinä ollut mitään moitittavaa, sillä nuoremmilla veljillä oli oikeus pyytää osuuttaan perinnöstä. Tosin aikakauden ihanteen mukaan omaisuus haluttiinkin pitää jakamattomana. Luukkaan evankeliumin kirjoittaja kuitenkin haluaa korostaa nuoremman veljen ahneutta ja sisällyttää tekstiin opetuksen rikkauden vaaroista. Siinä Jeesus varoittaa ahneudesta ja vahvistaa sanomaansa vertauksella, jossa tilanomistaja oli saanut hyvän sadon ja vaurastunut. Vertauksessa rikkaasta tilanomistajasta voi nähdä myös kritiikkiä ajan kreikkalaista elämänfilosofiaa kohtaan, joka korosti oman mielihyvän etsimistä. Kuulostaa aika tutulta myös meidän ajallemme. Rikkaan tilanomistajan itselleen lausumat sanat ’lepää, syö ja juo, nauti elämästä’ kuvastavat monien tuon ajan hyväosaisten ja rikkaiden ajatustapaa. Heidän elämänsä motto oli: "Syökäämme ja juokaamme sillä huomenna me kuolemme." Näin ajattelevia on paljon yhä edelleen. Mutta tällaista materiaan ja nautintoihin keskittyvää elämänasennetta Jeesus arvosteli.

Jeesuksen vertaus opettaa, ettei elämää voi rakentaa omaisuuden varaan, olipa sitä kuinka paljon hyvänsä. Sillä rikaskaan ei elä ikuisesti.  Ajatus oman kuolevaisuuden muistamisesta synnytti jo esikristillisenä aikana suuntauksen, joka tunnetaan latinankielisellä nimellä memento mori, muista kuolevaisuutesi. Keskiajalla siitä tuli suosittu aihe sekä teologiassa että taiteessa. Se oli myös keskeinen ajatus monissa sellaisissa liikkeissä, joissa pyrittiin noudattamaan askeesia ja pidättäytymään kaikesta maallisesta. Tavoitteena oli kehittyä ja jalostua ihmisenä ja noudattamaan hyveitä.

Meistä tuskin kukaan ihannoi äärimmäistä askeesia saati pyrkii sellaiseen. Me tavoittelemme sellaista hyvää elämää, jossa kohtuus riittää, mutta jossa omastaan voi tarvittaessa jakaa muillekin. Evankeliumikertomuksessa rikas tilallinen ei halua jakaa omastaan, vaan hän puhuu ’minun sadostani’ ja ’minun aitoistani’. Hän luottaa omaisuuteensa ja hänen tarkoituksenaan on käyttää kaikki rikkautensa vain itseään ja omia tarpeitaan varten. Siihen hän asettaa turvansa.

Psalmien kirjassa kutsutaan mielettömäksi sitä, joka ajattelee, ettei Jumalaa ole (Ps. 14:1). Psalmissa kirjoitetaan: ”Mieletön se, joka ajattelee: ’Ei Jumalaa ole.’ Turmeltuneita ovat ne, jotka näin ajattelevat. Kukaan heistä ei tee hyvää.” Psalmin kirjoittajan ajatus on, että jumalaton turmeltuneena korottaa jumalakseen joko itsensä tai jotain muuta – esimerkiksi omaisuutensa. Näin ihminen pyrkii ottamaan ohjat omiin käsiinsä ja järjestämään itse oman elämänsä, joka saisi mielellään olla ihailtavaa ja täydellistä. Sellaisessa elämässä ei mitään haluta jättää Jumalan varaan. Ennen pitkää ihmisen itsekkyys johtaa siihen, että hän unohtaa lähimmäisensä ja vastuunsa muista.

Meidät on kuitenkin kutsuttu rakastamaan Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistämme kuin itseämme. Käytännössä kehotus kerätä maallisten rikkauksien sijasta aarteita taivaaseen tarkoittaa myös maallisen hyvän jakamista lähimmäistenkin hyväksi. Jo kasteessa Jumala lupaa kantaa Hänen nimeensä kastettuja. Luukkaan evankeliumissa kerrotaankin heti päivän evankeliumitekstin jälkeen Jumalan huolenpidosta: "Älkää siitä murehtiko, mitä söisitte tai joisitte. Älkää sitä etsikö. Tätä kaikkea maailman ihmiset tavoittelevat; teidän Isänne tietää kyllä, että te sitä tarvitsette. Etsikää hänen valtakuntaansa, niin te saatte myös kaiken tämän."   Jeesus myös kehottaa katsomaan taivaan lintuja ja niityn kukkia. Näin hän näyttää ohjaavan pyhään huolettomuuteen. Se ei kuitenkaan tarkoita vastuutonta elämää eikä piittaamatonta hällä väliä -asennetta. Viittaamalla lintuihin ja kedon kukkiin Jeesus opastaa meitä katsomaan ympärillemme ja huomaamaan kaiken sen, minkä Jumala on tehnyt ja antanut. Hän, joka on luonut kaiken, pitää myös huolen kaikesta elollisesta. Kaikki mitä luonnossa on ja mitä luonnolla on meille tarjottavana, on Jumalan meille antamaa.

Oppi-isämme Martti Luther kirjoittaa: ”Kaikki elämän lahjat tulevat Jumalalta. Hän antaa aurinkonsa paistaa sekä hyville että pahoille. Myös ihmisten työn ja toiminnan tuloksena syntyvä hyvä perustuu siihen, että Jumala pitää yllä maailman elämää.” Jumala ei kiellä meitä hoitamasta järkevästi omaisuuttamme, talouttamme tai raha-asioitamme. Hän haluaa meidän elävän niin, ettei niistä tule tärkeintä elämässämme, vaan että asetamme oikeaan arvojärjestykseen elämässämme kaikki ne asiat, jotka meidän on hoidettava.

On myös muistettava, että kaikki mitä meillä on, on Jumalan antamaa lahjaa. Ja kuten Raamattu vakuuttaa, murehtimalla emme voi lisätä elämämme pituutta kyynäränkään vertaa. Ruotsalaisen piispa Martin Lönnebon kehittämässä rukoushelminauhassa tästä on muistuttamassa Pyhän huolettomuuden helmi. Helmeen liittyy seuraava pieni rukous: ’Sinä tiedät, mitä tarvitsen. Varjele minut huolehtimasta.’ Tämä Pyhän huolettomuuden rukous saisi olla osa päivittäistä rukoustamme, ja siinä  on meille kilvoittelun paikka.

Tämän sunnuntain evankeliumitekstissä Jeesus ei suostunut jakomieheksi. Niinpä kysyjä ei saanut Jeesukselta apua siinä asiassa, mitä toivoi. Mutta hän sai paljon tärkeämmän elämänohjeen, jonka mukaan sydäntään ei kannata sitoa mihinkään katoavaan ja maalliseen, vaan viisainta on rakentaa elämänsä armollisen ja rakastavan Jumalan varaan.

Aamen.