Hautajaiset - hyvää matkaa!

Hautajaisissa ihmiselämä saatellaan viimeiselle matkalleen ja siunataan haudan lepoon. Hautausjärjestelyissä auttaa seurakuntatoimisto, sekä hautaan siunaava pappi. Papin kanssa käydään keskustelu ennen hautajaisia ja siinä sovitaan tarkemmin hautajaisten kulusta, musiikista ja keskustellaan omaisten toiveista, sekä vainajan elämästä.

Kauniaisissa ei ole siunauskappelia, vaan hautajaiset järjestetään yleensä kirkossa, mutta siunaus on mahdollista järjestää myös hautausmaalla.

Kauniaisissa on kaksi hautauspaikkaa: kaupungin omistama hautausmaa ja Kauniaisten kirkon yhteydessä kolumbaario. Näihin voi tutustua tarkemmin hautausmaatLinkki avautuu uudessa välilehdessä -osiossa. Huom. Kauniaisten hautausmaa on kaupungin omistuksessa ja hoidossa linkki kaupungin hautausmaan sivustolle.

Ohjeita hautajaisten järjestämiseen ja muihinkin läheisen poismenoon liittyviin käytännön järjestelyihin löytyy Suomi.fi -verkkosivustolla olevasta oppaasta, johon laaja joukko viranomaisia, järjestöjä, asiantuntijoita ja Suomen ev. lut. kirkko ovat koonneet info-sivuston, linkki: Läheisen kuolema -opas. Lisäksi ohjeita on myös Suomen Hautaustoimistojen liiton sivuilta linkistä www.hautajaiset.fi sekä Suomen ev.lut. kirkon sivustolta seuraavasta linkistä.

 

 

Ylösnousemus tuo toivoa kuoleman hetkeen. Jeesuksen sovitustyön ja ylösnousemuksen kautta meillekin on valmistettu sija taivaan kodissa.

Hautaan siunaamisen merkitys

Hautajaiset Kauniaisten kirkossa
Viimeiselle matkalle siunataan hiekkaristin saattelemana.

Läheisen kuolema on syvä ja voimakas kokemus. Kuolema on aina yllättävä - odotettunakin. Hautajaisjärjestelyissä noudatetaan vainajan tahtoa.

Ennen hautajaisia

Kaikilla on oikeus tulla haudatuksi kotikuntansa seurakunnan ylläpitämälle hautausmaalle.

Hautaus ja hautapaikka

Hautajaisten järjestäminen kannattaa aloittaa ottamalla yhteyttä joko oman seurakunnan kirkkoherranvirastoon, päivystävään pappiin tai hautaustoimistoon. Siunaamistilaisuudesta voi tehdä vainajan näköisen.

Hautaan siunaaminen

Muistotilaisuudessa muistellaan vainajaa ystävien ja sukulaisten kesken. Pappia voi pyytää osallistumaan tilaisuuteen.

Muistotilaisuus

Suru on luonnollinen tapa kohdata menetys. Samalla myös oman elämän rajallisuus tulee vastaan. Hautajaiset on omaisille tärkeä hetki suremiseen ja keskinäiseen lohdutukseen.

Omaisen tunteet ja surutyö