Uutislistaukseen

Seija Mäkelän saarna 5.3.2017

8.3.2017 00.15

Syyllisyydestä vapauteen

Raamatun alussa (1 Moos 1.27-28) meille sanotaan: ”Jumala loi ihmisen kuvakseen, Jumalan kuvaksi hän hänet loi, mieheksi ja naiseksi hän loi heidät. Jumala siunasi heidät ja sanoi heille: ’Olkaa hedelmälliset, lisääntykää ja täyttäkää maa ja ottakaa se valtaanne.’” Jumalan luomana ihminen on persoona eli minä. Jumala on minä, joka sanoo ihmiselle ”sinä”. Ihminen on minä, joka vastaa Jumalalle ”sinä”. Jumala rakastaa ihmistä, ja ihminen rakastaa Jumalaa.

Raamattu jatkaa (1 Moos 2:8): ”Herra Jumala istutti puutarhan itään, Eedeniin, ja sinne hän asetti ihmisen, jonka oli tehnyt.” Tämä puutarha eli paratiisi on rakkautta ja rauhaa, sopusointua ja mielekkyyttä, yltäkylläisyyttä ja tyydytystä, viattomuutta ja hedelmällisyyttä.

Paratiisissa olemista koskee yksi rajoitus, jonka perustana on rakkaus. Raamattu kertoo (1 Moos 2:16-17): ”Herra Jumala sanoi ihmiselle: ’Saat vapaasti syödä puutarhan kaikista puista. Vain siitä puusta, joka antaa tiedon hyvästä ja pahasta, älä syö, sillä sinä päivänä, jona siitä syöt, olet kuoleman oma.’"

Mitä sitten tapahtui, sen kertoo tämän päivän Vanhan testamentin lukukappale (1 Moos 3:1-19):

Käärme oli kavalin kaikista eläimistä, jotka Herra Jumala oli luonut. Se sanoi naiselle: "Onko Jumala todella sanonut: 'Te ette saa syödä mistään puutarhan puusta'?" Nainen vastasi käärmeelle: "Kyllä me saamme syödä puutarhan puiden hedelmiä. Vain siitä puusta, joka on keskellä paratiisia, Jumala on sanonut: 'Älkää syökö sen hedelmiä, älkää edes koskeko niihin, ettette kuolisi.'" Silloin käärme sanoi naiselle: "Ei, ette te kuole. Mutta Jumala tietää, että niin pian kuin te syötte siitä, teidän silmänne avautuvat ja teistä tulee Jumalan kaltaisia, niin että tiedätte kaiken, sekä hyvän että pahan." Nainen näki nyt, että puun hedelmät olivat hyviä syödä ja että se oli kaunis katsella ja houkutteleva, koska se antoi ymmärrystä. Hän otti siitä hedelmän ja söi ja antoi myös miehelleen, joka oli hänen kanssaan, ja mieskin söi. Silloin heidän silmänsä avautuivat, ja he huomasivat olevansa alasti. He sitoivat yhteen viikunanlehtiä ja kietoivat ne vyötärölleen. Kun iltapäivä viileni, he kuulivat Jumalan kävelevän puutarhassa. Silloin mies ja nainen menivät Jumalaa piiloon puutarhan puiden sekaan. Herra Jumala huusi miestä ja kysyi: "Missä sinä olet?" Mies vastasi: "Minä kuulin sinun askeleesi puutarhassa. Minua pelotti, koska olen alasti, ja siksi piilouduin." Herra Jumala kysyi: "Kuka sinulle kertoi, että olet alasti? Oletko syönyt siitä puusta, josta minä kielsin sinua syömästä?" Mies vastasi: "Nainen, jonka sinä annoit minulle kumppaniksi, antoi minulle sen puun hedelmän, ja minä söin." Silloin Herra Jumala sanoi naiselle: "Mitä oletkaan tehnyt!" Nainen vastasi: "Käärme minut petti, ja minä söin." Herra Jumala sanoi käärmeelle: - Koska tämän teit, olet kirottu. Toisin kuin muut eläimet, karja ja pedot, sinun on madeltava vatsallasi ja syötävä maan tomua niin kauan kuin elät. Ja minä panen vihan sinun ja naisen välille ja sinun sukusi ja hänen sukunsa välille: ihminen on iskevä sinun pääsi murskaksi, ja sinä olet iskevä häntä kantapäähän. Naiselle hän sanoi: - Minä teen suuriksi sinun raskautesi vaivat, ja kivulla sinä olet synnyttävä lapsesi. Kuitenkin tunnet halua mieheesi, ja hän pitää sinua vallassaan. Ja miehelle hän sanoi: - Koska teit niin kuin vaimosi sanoi ja söit puusta, josta minä kielsin sinua syömästä, niin olkoon maa sinun takiasi kirottu. Kovalla työllä sinun on hankittava siitä elantosi niin kauan kuin elät. Maa kasvaa sinulle orjantappuraa ja ohdaketta, mutta sen kasveista joudut ottamaan ravintosi. Otsa hiessä sinun on hankittava leipäsi, kunnes tulet maaksi jälleen, sillä siitä sinut on otettu. Maan tomua sinä olet, maan tomuun sinä palaat.

Tätä tapahtumaa kutsutaan syntiinlankeemukseksi, vaikkei sanaa synti siinä esiinnykään. Synnin ydin on siinä, että Jumalan ja Aadamin ja Eevan eli ihmisen välinen rakkaus on murtunut. Ihminen oli portti, josta Jumalan näkymätön vastustaja Saatana Käärmeenä tunkeutui Jumalan luomaan maailmaan ja meihin, Aadamin ja Eevan perillisiin. Me olimme Aadamissa ja Eevassa, jotka edustivat meitä. Aadam ja Eeva ovat meissä.

Raamatun ja kirkon opin mukaan Saatana on persoonallinen Paha eli Paholainen. Tämä hänen hepreankielinen nimensä tarkoittaa ’vastustajaa’. Hän on langennut enkeli ja kaiken pahuuden lähde, joka viettelee meidät syntiin. Martti Luther nimitti Paholaista tuhattaituriksi. 1500-luvulla englantilainen piispa Hugh Latimer sanoi: ”Kuka on ahkerin piispa ja pappi Englannissa? Kerron sen teille: hän on Paholainen. Hän ei ole koskaan poissa hiippakunnastaan.” William Shakespeare sanoi: ”Pimeyden ruhtinas on gentlemanni.”

Synnissä on ennen kaikkea kysymys ihmisen suhteesta eli meidän suhteestamme Jumalaan ja Saatanaan. Synti on epäluottamusta Jumalaan, hänen hyvyyteensä ja oikeudenmukaisuuteensa. Synti on Jumalan sanan pitämistä epäluotettavana. Eeva ja Aadam uskovat Käärmettä Jumalan sijasta. Paholaisen vakioviesti on: Jumalan sana ei riitä. Kiusaajan puntarissa se, mitä me tunnemme ja koemme ja käsitämme, painaa Jumalan ilmoitusta enemmän. Paholainen vääristelee Jumalan sanan. Sanotaankin, että joku ”lukee kuin piru Raamattua”. Synti on siis tottelemattomuutta Jumalaa kohtaan. Jumala korvautuu Saatanalla.

Saatana vetoaa ihmiseen: ”Teistä tulee Jumalan kaltaisia, niin että tiedätte kaiken.” Synti on itsekkyyttä, oman edun tavoittelua, itseriittoisuutta. Asetamme itse itsellemme arvot ja sen, mitä pidämme oikeana ja vääränä. Ihailemme ja suorastaan palvomme itseämme. Jumalallistamme itsemme ja korotamme itsemme Jumalaksi.

Synti vaikuttaa myös siihen, miten suhtaudumme toisiin ihmisiin. Aadam kieltäytyi kantamasta vastuuta teostaan. Sen sijaan hän syytti syntiinlankeemuksesta ensin Jumalaa ja sitten Eevaa. Miehen ja naisen väille repesi itsekkyyden kuilu, vaikka he ovat tarkoitetut kunnioittamaan ja rakastamaan ja palvelemaan toisiaan. Yksissä tuumin he kuitenkin verhoutuivat toisiltaan ja itseltään ja menivät Jumalaa piiloon.

Ihmistä hallitsevat monenlaiset syyllisyydentunnot ja pelot, jotka aiheutuvat turvattomuudesta. Minuun teki jo nuorena voimakkaan vaikutuksen kotipaikkakunnallani Heinolassa minua noin 40 vuotta aikaisemmin syntyneen ja sitten nuorena kuolleen runoilijan Uuno Kailaan (1901-33) runo Olin nuori.

Olin nuori, ja kasvoin harmajin,

sinipunervin silmänalusin

minä arkana kouluun kuljin.

Oli rehtiori vanha ja viisas mies.

 

Monet kerrat pelkäsin, että hän ties,

mikä syy minun mieltäni painoi.

Ja kotona täti, hän katsoi niin

minun silmäini lastenkamariin,

että pakenin pois ja itkin.

Minä toisilla nuoret kasvot näin

ja vihasin omaa itseäin

ja kipeää elämääni.

Ah, silloin tietänyt vielä en,

että tuskan saappailla samoten

ei kuljeta tietää turhaan.

Sen ymmärsi mies. Ja on rakastamaan

hän sitten oppinut nuoruuttaan

ja omia arpiansa. 

 

Runossaan Syyllinen mies Kailas sanoo: ”Syyn rautarengas on ranteessa kaikkien meidän.”

Synti on tuonut mukanaan työhön ja toimeentuloon liittyviä elinikäisiä kärsimyksiä, jotka eivät ole lopullisesti voitettavissa. Nainen on kadottanut tasa-arvon miehen rinnalla ja saanut osakseen synnyttämisen tuskan. Jeesus sanoi jäähyväispuheessaan (Joh 16:21): ”Nainen, joka synnyttää, tuntee tuskaa, kun hänen hetkensä koittaa.”

Tekstimme jatko kertoo, että Aadam ja Eeva menettävät paratiisin. Synnin seuraukset ulottuvat jopa persoonattomaan luontoon: ”Maa kasvaa sinulle orjantappuraa ja ohdaketta.” Apostoli Paavali sanoo tästä (Room 8:19-21): ”Koko luomakunnan on täytynyt taipua katoavaisuuden alaisuuteen - - ja se yhä huokaa ja vaikeroi synnytystuskissa.”

Aadamin lankeemuksen jälkeen tapahtuu jotakin ihmeellistä. Jumala huutaa hänelle: ”Missä sinä olet?” Se on toisaalta kutsu tekemään tiliä Jumalalle. Toisaalta Jumala etsii ihmistä rakkaudessaan takaisin yhteyteensä.

Kun Jumala on keskustellut Aadamin ja Eevan kanssa heidän kohtalokkaasta rikkomuksestaan, hän kiroaa Käärmeen ja lausuu tälle uhkauksen ja ihmisille lupauksen sanomalla Käärmeelle kirjaimellisesti käännettynä: ”Panen vihan sinun ja naisen välille ja sinun siemenesi ja hänen siemenensä välille; se on polkeva rikki sinun pääsi.” Tämä on lupaus uudesta Aadamista, joka on ihminen kuten ensimmäinen Aadam mutta synnitön ja samalla Jumalan ainoa Poika. Hänen nimensä on oleva Jeesus.

Apostoli Paavali sanoo tästä (Room 5:12-19): ”Yhden ainoan ihmisen teko toi maailmaan synnin ja synnin mukana kuoleman. Näin on kuolema saavuttanut kaikki ihmiset, koska kaikki ovat tehneet syntiä. - - Aadam oli esikuva siitä, joka oli tuleva. - - Rikkomusta ei kuitenkaan voi verrata armoon. Yhden ainoan ihmisen rikkomus on tosin tuottanut kaikille kuoleman, mutta vielä paljon runsaammin ovat Jumalan armo ja hänen lahjansa tulleet yhden ainoan ihmisen, Jeesuksen Kristuksen, ansiosta kaikkien osaksi. - - Niin kuin yhden ihmisen – Aadamin - tottelemattomuus teki kaikista syntisiä, niin yhden – Jeesuksen Kristuksen - kuuliaisuus tekee kaikista vanhurskaita.”

Ensimmäinen alttarikuvamme syntiinlankeemuksesta on Lucas Cranachin työpajan tuotantoa. Hän oli Lutherin läheinen ystävä ja työtoveri Wittenbergissä 1500-luvun alkupuoliskolla. Hän, hänen samanniminen poikansa ja heidän työpajansa ovat maailmankuuluja teoksistaan yhä puoli vuosituhatta myöhemmin. Nyt katsomme heidän toista keskeistä teostaan Kristus ristillä.

Taustalla vasemmalla Aadam pakenee Paholaista ja henkilön hahmossa olevaa Kuolemaa ja miesryhmää, joka edustaa häntä syyttävää Jumalan lakia maallisesti ja hengellisesti. Lain taulut ovat Mooseksen kädessä. Taustalla oikealla on kuva autiomaanvaelluksella olevasta Israelin kansasta, johon iski tappavia myrkkykäärmeitä. Kun Mooses kohotti ihmisten katsottavaksi pronssista valamansa käärmeen, he parantuivat käärmeenpuremastaan. Tämä oli ennakkokuva ristiin naulittavasta Jeesuksesta, jonka vuotava veri eli kuolema tuo pelastuksen. Hän hallitseekin kuvaa sekä ristiinnaulittuna että myös vasemmalla haudasta ylösnousseena voittajana. Hän on murskannut Paholaisen ja Kuoleman. Lähinnä ristiä oikealla puolella on Johannes Kastaja, joka viittaa Jeesukseen: ”Katso, Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin.” Oikeassa reunassa Luther Raamattu kädessään välittää siitä sanomaa Jeesuksesta Vapahtajana. Hänen ja Johanneksen väliin on Cranach nuorempi maalannut itsensä tapahtuman katsojien edustajana ja sovituksen ja anteeksiantamuksen vastaanottajana.

Kirkkomme katekismus summaa nämä asiat seuraavasti:

Synti erottaa meidät elämän lähteestä, Jumalasta.  Jokainen on syntyessään synnin alainen, eikä kukaan voi vapautua siitä omin voimin. Ihminen ei kykene rakastamaan Jumalaa yli kaiken eikä lähimmäistään niin kuin itseään. Jeesus Kristus on elämällään, ristinkuolemallaan ja ylösnousemisellaan kukistanut synnin, kuoleman ja Perkeleen vallan. Usko Kristukseen siirtää meidät Saatanan kahleista Jumalan valtakunnan vapauteen. Kristus tulee meidän Herraksemme. Hän antaa itsensä meille, ja me tulemme osallisiksi hänen viattomuudestaan, pyhyydestään ja rakkaudestaan. On kysymyksessä niin sanottu ”autuas vaihtokauppa”.

Koska uskosta vanhurskautettukin yhä on syntinen ja tekee syntiä, Jumalan sanaa on julistettava kaikille lakina ja evankeliumina. Laki tuomitsee syylliseksi, evankeliumi vapauttaa syyllisyydestä. Sitä, joka on murtunut lain vaatimusten alla, evankeliumi lupauksellaan lohduttaa. Laki on Jumala hänen syyttäessään, evankeliumi on Jumala hänen päästäessään synneistä ja vanhurskauttaessaan. Tänä uskonpuhdistuksen juhlavuotena on erityisesti painotettava, että vasta Luther ymmärsi lain ja evankeliumin yhdessä koko kristillisen uskon perustaksi ja avaimeksi.

Kristittyinä olemme jatkuvasti alttiina monenlaiselle pahalle. Meitä vedetään toisaalta kohti pimeyttä ja syntiä, toisaalta kohti valoa ja uskoa. Selkäämme eivät kasva synnittömän enkelin siivet, vaan meidän on parahdettava Paavalin tavoin (Room 7:19-25): ”Minun turmeltuneessa luonnossani ei ole mitään hyvää. Tahtoisin kyllä tehdä oikein, mutta en pysty siihen. En tee sitä hyvää, mitä tahdon, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo. - -  Minä kurja ihminen! Kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista? Kiitos Jumalalle Herramme Jeesuksen Kristuksen tähden! Niin minun sisimpäni noudattaa Jumalan lakia, mutta turmeltunut luontoni synnin lakia.”

Tätä kamppailua kuvaa minuun jo nuorena voimakkaasti vaikuttanut nuoren Mika Waltarin runo Kristus-pää:

 

Sinä iltana katsoivat minua vastaan

pienen kirkon alttarilta

sinun murheelliset kasvosi, oi Kristus.

Minä olin aivan yksin.

 

Sinä iltana sain sieluuni aavistuksen verran

sitä rauhaa,

jossa ei enää ole aikaa,

ei syntiä, eikä syyllisiä silmiä.

Sinun anteeksiantosi vuoti sieluuni

kuin suloinen voide haavaisiin jalkoihin,

jotka ovat koko päivän kulkeneet auringon paahtamaa tietä.

 

Minä tiedän, että se on käsittämätöntä,

niin kuin aurinko ja tuuli ja pilvien varjot,

minä en sitä ymmärrä,

enkä tahdokaan ymmärtää.

Tiedän vain, että teit minut puhtaaksi

sinä iltana,

puhalsit sielustani pois surun

ja jätit vain sanomattoman nöyryyden,

 

Minä tiedän, että vielä monta kertaa

tulevat tuskalliset yöt.

Minä tiedän, että vielä monta kertaa

tulen luoksesi haavaisin jaloin.

Mutta enää en pelkää.

Sinä iltana sain tuntea, että sinä olet rakkaus,

se rakkaus,

jota ei voi ymmärtää,

eikä sanoin lausua,

jonka voi vain aavistaa.

 

Sinä iltana katsoivat sieluni pohjaan asti

sinun murheelliset kasvosi, oi Kristus.