Herra on lähellä niitä, joilla on särkynyt sydän,
             hän pelastaa ne, joilla on murtunut mieli. 
 (Psalmit 34:19)

Uutislistaukseen

Koronaepidemia vaikuttaa seurakunnan toimintaan

Kirkon risti.png

Koronaepidemia vaikuttaa seurakunnan toimintaan. Tilaisuuksien järjestämistä rajoitetaan, mutta työntekijät tavoittaa myös verkossa ja puhelimitse. Tänään tulleet hallituksen ja kirkon yhteisten linjaukset rajoittavat kokoontumisia, mutta seurakunnan työntekijät ovat tavoitettavissa. Yhteystiedot löytyvät verkkosivultammeLinkki avautuu uudessa välilehdessä.

Seurakunnassamme noudatetaan virallisia määräyksiä ja suosituksia. Kaikki toimintaan vaikuttavat linjaukset ja tilaisuuksien perumiset kerrotaan seurakuntien verkkosivuilla ja Facebookissa. Toistaiseksi seurakunnan kokoava toiminta on peruttu koronaepidemian vuoksi. Jumalanpalvelukset järjestetään ja kirkolliset toimitukset toimitetaan, mutta kerhot, piirit, kuorot ja muut tapahtuvat ovat toistaiseksi tauolla.

Vaikka kasvokkaiset tapaamiset vähentyvät, yhteys pysyy. Seurakunnan työntekijät ovat tukena ja läsnä apua tarvitseville. Muistamme rukouksin kaikkia, joita epidemia koskettaa.

Pidetään huolta toisistamme ja toimitaan apostolin toteamusta mukaillen: ”Jumala on antanut meille voiman, rakkauden ja terveen harkinnan hengen" (2. Tim. 1: 7).

2020-03-12 20:01:00.0