Uutislistaukseen

Päivitetty suunnitelma lähikontaktien välttämiseksi kirkon tiloissa

Kauniaisten suomalainen seurakunta on tehnyt alla esitettyjä toimia, jolla estetään tilassa vierailevien lähikontakteja. Lähikontakti tarkoittaa fyysistä kontaktia tai oleskelua kasvotusten tai samassa tilassa alle kahden metrin etäisyydellä yli 15 minuutin ajan. 

  • Tilaa käyttäville viestitään turvavälien pitämisestä ja muista hygieniaohjeista etukäteen nettisivuilla. Lisäksi kirkon aulaan on kiinnitetty ohjeet turvavälien pitämisestä. Noudatamme kirkon tiloissa ja toiminnassa kahden metrin turvaväliä. Seurakunnan tilaisuuksissa on voimassa maskisuositus.
  • Kauniaisten kirkko jaetaan jumalanpalveluksissa ja kirkollisissa toimituksissa kolmeen sektoriin. Jokaiseen sektoriin voidaan ottaa 10 osallistujaa. Sektorien sisällä ja niiden välillä pidetään vähintään 2 metrin turvaväli. Jokaisella sektorilla on oma poistumistiensä. Eri sektoreihin osallistujat eivät kohtaa ehtoollisella tai kirkosta poistuttaessa.
  • Käsidesiä on tarjolla kirkkoon saavuttaessa. Käsidesin määrä tarkastetaan päivittäin.
  • Ehtoollishetkissä ja kirkollisissa toimituksissa henkilökunta on tilan ovella ohjeistamassa turvavälien pitämisestä. Suntiolta saa tarvittaessa maskeja. Lisäksi kirkkosalin ovella valvotaan tilaisuuksien aikana, että tilaan pääsee vain sallittu määrä henkilöitä. 
  • Kirkollisissa toimituksissa pappi ohjeistaa perhettä etukäteen toimituskeskustelussa turvaväleistä ja henkilörajoituksista.
  • Kirkkosaleissa ja muissa käytettävissä tiloissa tuoleja on otettu pois käytöstä siten, että tuolien turvaväli on kaksi metriä.
  • Tilaa tuntemattomalle, tilaisuuden toimittavalle papille ja kanttorille annetaan ennen tilaisuutta tarvittavat turvaohjeet, ohjeet löytyvät sakastista.
  • Jumalanpalveluksen toimittajat noudattavat tarkkaa käsihygieniaa ja turvavälejä, sekä käyttävät maskia ehtoollista jakaessaan.
  • Ehtoollista jaettaessa ehtoollisleipä jaetaan ehtoollisvieraan kämmenelle niin, että jakajan ja ehtoollisvieraan kädet eivät kosketa toisiaan. Ehtoollisviini jaetaan maljasta yksityispikariin niin, että käsikontaktia ei muodostu. Mikäli näin kuitenkin tapahtuu, jakaja desinfioi kätensä välittömästi ennen kuin jatkaa ehtoollisen jakamista.
  • Hygieniasyistä ehtoollisviiniä ei toistaiseksi vastaanoteta siten, että ehtoollisleipä kastetaan ehtoollisviiniin (intinktio), vaan käytämme yksinomaan yksityispikareita.
  • Jumalanpalveluksessa tai kirkollisissa toimituksissa olevat virsikirjat eivät ole käytössä toisissa tilaisuuksissa vuorokauteen.

 

2021-05-27 13:55:38.0