Herra on lähellä niitä, joilla on särkynyt sydän,
             hän pelastaa ne, joilla on murtunut mieli. 
 (Psalmit 34:19)

Uutislistaukseen

Lasten ja perheiden toiminnan kuulumisia

2. Kirkkonallet_XL.jpg

Lasten ja perheiden toiminnan kevät – ihmettelyä ja väriloistoa

Kevät on hujahtanut kerhoissa kuin siivillä. Tuntuu siltä, kuin juuri äsken olisi jouluaskartelut otettu alas seiniltä, ja nyt jo pääsiäiskoristeetkin ovat lähteneet kerholaisten mukana koteja koristamaan.

Talvesta on nautittu täysin rinnoin, kun lunta vihdoin saatiin. Ahkerat kiinteistönhuoltajat olivat ajaneet meille mahtavan lumivuoren puiston portin viereen ja siinä riitti kiivettävää. Sellaisiakin lumipäiviä saatiin muutama, että lumi oli juuri sopivaa pallojen ja ukkojen rakenteluun. Taas kerran saimme huomata, että kun varusteet ovat kohdallaan, huonoa säätä ei ole olemassakaan.

Päiväkerhossa kevään aiheena on ollut kirkko. Olemme laulaneet, askarrelleet, leikkineet ja pohtineet sitä, millainen on meidän oma kirkko. Miltä kirkko näyttää? Mistä sen tunnistaa? Ketä siellä on? Mitä siellä tehdään? Tähän kaikkeen pääsimme tutustumaan vielä enemmän pyhäpäivä kirkolla- tapahtumassa, jossa pääsimme tutkimaan virsitaulua, lähetyskynttelikköä, kirkkotaidetta ja kastemaljaa, jossa virtasi vesi. Tapahtumassa pääsimme tutustumaan myös seurakuntamme uusiin nallepappeihin, joille päiväkerholaiset olivat äänestäneet nimet. Nalleista kolme isompaa, Onni, Lempi ja Terhi, ovat muuttaneet kirkkoon ja pienemmät kolme, Ilo, Rauha ja Terho, Sebastoksen kappeliin.

Päiväkerhon ja perhekerhon seinät ovat täyttyneet taiteesta. Päiväkerholaisten taideteoksia päästiin ihailemaan koko kirkon aulan täyttävässä näyttelyssä pyhäpäivä kirkolla- tapahtuman yhteydessä. Värit loistivat ja taiteilijat olivat myös kertoneet hienosti tekemistään töistä. Oli kirkkoja, alttaritauluja, kuvausta satu safari- teatterista, lumiukkoja ja lapasia ja yhteiskuvia ystävien kanssa. Perhekerholaisten taidetta taas pääsee kurkkimaan vaikka joka päivä kävellessä Sebastoksen ohitse. Suurista ikkunoista on helppo ihastella, mitä kaikkea seinille on taiteiltu.

Tänä keväänä torstain perhekerhon lisäksi on pyörinyt myös avoin perhekerho maanantaisin. Kerhossa on päässyt tutustumaan uusiin ihmisiin ja vaihtamaan kuulumisia ja ajatuksia. Pienet jalat ovat hyppineet musiikin tahdissa kerhon lopussa olevassa laululeikkihetkessä. Päästiinpä kerran nauttimaan nukketeatteristakin ja lapset esittivät myös itse omia kertomuksiaan. Torstain perhekerhossa äidit ovat päässeet keskustelemaan lukuisista mielenkiintoisista aiheista ja lapsilla on riittänyt touhua nallekerhon puolella.

Vaikka lumi on vielä maassa, pääsimme istuttamaan siemeniä multaan ja seuraamaan, miten ohra kasvoi vihreäksi nurmeksi pääsiäisen odotuksen tahdissa. Pohdimme yhdessä mitä tunteita pääsiäiseen liittyy, vatsaa kutittavaa odotusta, painavan kiven tuntuista surua ja helisevän kellon kevyttä iloa. Ehkä jopa enkelin siiven sipaisua. Koko pääsiäisen kertomuksen pääsi kuulemaan ja näkemään pääsiäisvaellusnäytelmässä kirkolla. Näytelmää kävi katsomassa myös sankka joukko Kauniaisten päiväkotiryhmiä.

Kevään edetessä nokka kääntyy jo kohti tulevaa kesää. Kesäiset laulut alkavat tulla tutuiksi kerhoissa ja kurahousut on kaivettu kaapeista. Valmistaudumme kesäkerhoon ja tulevaan syyskauteen.

Sekä kesäkerhossa, että syksyn päiväkerhossa on vielä tilaa. Lämpimästi tervetuloa mukaan toimintaan!

2018-04-04 07:01:00.0