Uutislistaukseen

Anne Huoposen saarna 19.3.2017 (3. paastonajan sunnuntai, Oculi)

20.3.2017 20.13

Evankeliumi  Joh. 12: 37-43

Vaikka Jeesus oli tehnyt monia tunnustekoja ihmisten nähden, nämä eivät uskoneet häneen. Näin kävi toteen profeetta Jesajan sana:
      - Herra, kuka uskoi meidän sanomamme?
      Kenelle ilmaistiin Herran käsivarren voima?
    He eivät voineet uskoa, sanoohan Jesaja toisessa kohden:
      - Hän on sokaissut heidän silmänsä
      ja paaduttanut heidän sydämensä,
      jotta he eivät silmillään näkisi
      eivätkä sydämellään ymmärtäisi,
      jotta he eivät kääntyisi
      enkä minä parantaisi heitä.
    Näin Jesaja sanoi, koska oli nähnyt Kristuksen kirkkauden; juuri Kristusta hän sanoillaan tarkoitti.
    Kaikesta huolimatta monet hallitusmiehistäkin uskoivat Jeesukseen. Fariseusten pelossa he eivät kuitenkaan tunnustaneet sitä, jottei heitä erotettaisi synagogasta. Ihmisten antama kunnia oli heille rakkaampi kuin Jumalan antama.

---
Elämme paastonaikaa, tänään on jo 3. paastonajan sunnuntai. Jeesus on saapunut Jerusalemiin, missä hänellä on edessään häpeän ja kärsimyksen tie. Paastonaikana evankeliumiteksteissä esiintyy kertomuksia Jeesuksen tekemistä voimallisista tunnusteoista ja taistelusta pahan valtaa vastaa. Viime pyhän teksti kertoi siitä, miten Jeesus ajoi ulos mykän hengen nuoresta pojasta, ja seurauksena poika parani täysin, ja jo sitä aiemmin Jeesus oli herättänyt kuolleista ystävänsä Lasaruksen. Sen sijaan tänään kuulemamme tekstit eivät kerro ihmeistä eivätkä taistelusta paholaista vastaan. Tänään evankeliumitekstissä kuvataan hyvin lohduton tilanne: Vaikka Jeesus oli tehnyt monia tunnustekoja, ihmiset eivät uskoneet häneen.

Tämä raamatunkohta sijoittuu siis Jeesuksen julkisen toiminnan loppuvaiheisiin Jerusalemissa, vain hieman ennen pääsiäisen tapahtumia. Jeesuksen opetus- ja julistustyö on päättymässä ja on eräänlainen välitilinpäätöksen hetki. Mutta tulos vaikuttaa heikolta, kun kerran ihmiset eivät usko, vaikka ovat nähneet.  Jotenkin tuntuu kuitenkin lohduttavalta, vaikkakin surulliselta, että jo Jeesuksen aikana epäusko on kulkenut rinnan uskon kanssa.

Mutta oli myös niitä, jotka uskoivat – heitä oli jopa hallitusmiesten joukossa. He eivät kuitenkaan uskaltaneet tunnustaa uskoaan peläten, että sen seurauksena heidät erotettaisiin juutalaisten jumalanpalvelusyhteisöstä. Heille oli tärkeämpää jatkaa elämäänsä ja säilyttää yhteisönsä hyväksyntä. Ihmisten antama kunnia oli heille rakkaampi kuin Jumalan antama.

Johanneksen evankeliumin kirjoittajan mukaan Jeesus oli Herran käsivarsi, jonka Jumala hyvyydessään ojensi maailmaan. Kirjoittaja vertaa tilannetta profeetta Jesajan aikaan. Jesaja oli saanut Jumalalta tehtävän toimia julistajana ja viestinviejänä Jumalan ja ihmisten välillä. Mutta kansa ei halunnut kuunnella eikä kääntyä Jumalan puoleen. Heidän sydämensä oli paadutettu. Paatuminen tarkoittaa kääntymistä pois Jumalasta, ja korvien sulkemista uskon lupauksilta. Paatuminen on enemmän kuin epäileminen tai epäusko, sillä epäily testaa uskoamme Jumalaan ja voi sitä kautta jopa vahvistaa uskoa. 

Mutta kääntyminen pois Jumalasta johtaa siihen, että alkaa pitää itseään itseriittoisena tai nostaa jotain muuta Jumalan tilalle. Ja se johtaa sydämen paatumiseen. Tämä on tuttua myös meidän ajallemme: tuntuu, että nykyisin Jumalan kieltämistä pidetään luonnollisena, kun taas uskovainen joutuu perustelemaan uskonsa: Mihin uskot, millä perusteella, miten sen todistat? Uskomisesta vaikuttaa tulleen jotenkin häpeällistä. Ja tuntuu myös siltä, että yhä useammat suomalaiset hylkäävät viestin armollisesta ja rakastavasta Jumalasta, yhä useammat pitävät itseään vain tapakristittyinä. On muodikkaampaa olla uskomatta tai ainakin suhtautua kirkkoon ja sen opetukseen epäillen.  Ja yhä yleisempää on myös erota kirkon jäsenyydestä, ellei siitä näytä olevan itselle mitään suoranaista hyötyä.

Jesajan ennustuksessa sanotaan: Hän on paaduttanut heidän sydämensä, jotta he eivät kääntyisi enkä minä parantaisi heitä. ’Hän' tarkoittaa tässä itseään Jumalaa. Miksi Jumala paaduttaisi ihmisten sydämet? Eikö Hän haluakaan kaikkien ihmisten pelastuvan?

Vanhan testamentin Jumala on kiivas. Omaa kansaansa hän kuritti laittamalla sen vaeltamaan autiomaassa 40 vuoden ajan. Mutta hän johti kansaansa voimallisella käsivarrellaan, nimittämällä Mooseksin kansansa johtajaksi.  Jumala kuitenkin rankaisi estämällä hänen pääsynsä perille luvattuun maahan. Myös Uudessa testamentissa Jumala puuttuu ihmiskunnan tapahtumiin käsivartensa voimalla, antamalla poikansa Jeesuksen syntyä maailmaan. Hänessä Jumala tekee uuden liiton kansansa kanssa. Hän antaa oman poikansa uhriksi, jotta kaikki ihmiset, nekin, joiden sydän on paatunut, saisivat nähdä ja kokea Jumalan armon.

Tätä sunnuntaita kutsutaan myös silmien sunnuntaiksi, sillä pyhän latinankielinen nimi on Oculi eli ’minun silmäni’. Nimi tulee päivän psalmista 25, jossa sanotaan: Minun silmäni katsovat alati Herraan, hän päästää jalkani ansasta.

Psalmin tekstissä ihminen katsoo Jumalaan ja Jumala näkee hänet. Katseen suuntaaminen Jumalaan osoittaa luottamusta Häneen. Mutta Jumalaa ei voi nähdä omin silmin.                 

 

Ranskalainen kirjailija Antoine de Saint-Exupéry kirjoitti kirjassaan Pikku prinssi ”Ainoastaan sydämellään näkee hyvin. Tärkeimpiä asioita ei näe silmillä.” Vaikka kirjailija itse kuoli lento-onnettomuudessa jo melko nuorena, tämä mietelmä on jäänyt elämään. Sitä voisi jatkaa vaikka seuraavasti: "Tärkein asia elämässämme on pysyä lähellä Jumalaa. Ja Jeesus Kristus on se silmä, jonka avulla voimme nähdä Hänet". Suunnatkaamme siksi katseemme Kristukseen.

Psalmissa kehotetaan myös tarkkailemaan sitä, mihin katseeni suuntautuu ja mitä näen ympärilläni. Näenkö vain sen mitä haluan ja mitä pidän näkemisen arvoisena ja tavoiteltavana? Vai katsonko muita ihmisiä avoimin silmin nähden heissä lähimmäisen, Jumalan kuvan?

Kaikkivaltiaana Jumala voi myös muuttaa yksittäisen ihmisen sydämen aivan samoin kuin hän voi sen paaduttaa. Ja jokaista meistä kutsutaan avuksi tässä Jumalan työssä. Sen sijaan, että pitäisimme evankeliumin hyvän sanoman vain itsellämme, meidän tehtävämme on nähdä lähimmäisemme ja toimia heidän hyväkseen, myös niiden, joiden sydän on paatunut. Sen voi tehdä vaikkapa kertomalla omasta uskostamme avoimesti ja rohkeasti sekä rukoilemalla ihmisten puolesta.

Paastonaika voi olla myös meille jokaiselle välitilinpäätöksen aikaa. Nyt on hyvä tarkistaa, olenko oikealla tiellä seuraamassa Kristusta. Ja samalla rukoilla myös itselle kuulevia korvia ja näkeviä silmiä, jotta ymmärtäisi Jumalan tahdon omassa elämässä.

Ja vielä voisimme rukoilla Jumalalta, ettei sydämemme paatuisi, vaan että hän itse jatkuvasti vahvistaisi meitä ja uskoamme.
Aamen.