Uutislistaukseen

Seurakuntien Rakenna joulupuu -keräyksessä voi antaa lahjan vähävaraiselle perheelle tai vanhukselle 

Rakenna joulupuu -logo

Lahjakortteja joululahjoihin ja -ruokaan sekä elämyksiin

Rakenna joulupuu -keräyksen pääpaino on siirtynyt tavaroista erilaisiin lahjakortteihin. 

Kauppojen lahjakorteilla vähävaraiset perheet ja yksinäiset sekä vanhukset voivat hankkia jouluruokaa sekä tarvitsemiaan tavaroita ja lahjoja. 

– On koteja, joissa jouluruokaa saadaan pöytään, koska joku toinen on sen lahjoittanut. Lahja ilahduttaa ja liikuttaa. Jotkut haluavat välittää kiitoksen tuntemattomalle lahjoittajalle, kertoo johtava diakoniatyöntekijä Sirkka Väätäinen Korson seurakunnasta. 

Perheelle voi myös hankkia elämyslahjakortin perheen yhteiseen ajanvietteeseen, kuten elokuvissa, seikkailupuistossa tai kylpylässä käyntiin. Elämyslahjakortti on kiva yllätys, joka tuo perheelle mahdollisuuden viettää aikaa yhdessä lahjoittajan valitseman elämyspalvelun parissa. 

– Elokuvateatteri ja huvipuistot eivät ole taloudellisesti mahdollisia kaikkien perheiden arjessa. Elämyslahjan avulla lapset ja perheet pääsevät ikään kuin samalle viivalle muiden perheiden kanssa, Väätäinen sanoo.  

Paljon aikaa sisätiloissa laitoksessa tai kotona viettävää vanhusta voi ilahduttaa joulukukalla. Joissakin seurakunnissa välitetään myös lasten lahjatoiveita ja lahjan antaja toimittaa seurakunnan välitettäväksi lapsen toiveen paketoituna. 

Tavoitteena kaikkialla on hyvän joulumielen levittäminen, lahjan antamisen ja saamisen ilon välittäminen. 

Lahjoitustavat vaihtelevat seurakunnittain 

Rakenna joulupuu on Espoon, Helsingin, Kauniaisten ja Vantaan seurakuntien joulukampanja. Seurakuntien diakoniatyöntekijät toimittavat lahjat luotettavasti perille. Keräys avataan virallisesti ensimmäisenä adventtisunnuntaina 28.11.2021. Joissakin Helsingin seurakunnissa keräys alkaa jo 21.11. 

Keräyksen toteutustavat vaihtelevat seurakunnittain. Seurakuntakohtaiset ohjeet ja määräajat lahjojen toimittamiseen löytyvät seurakuntien sivuilta keräyssivun rakennajoulupuu.fi kautta. Keräys avataan virallisesti ensimmäisenä adventtisunnuntaina 28.11.2021. Joissakin Helsingin seurakunnissa keräys alkaa jo 21.11. 

Lisätietoja: 

Pirjo Luoma, puh. 050 301 7028

Sonja Hokerinoja, puh. 050 464 7001

www.rakennajoulupuu.fi 

Linkit seurakuntien paikallisiin keräystietoihin: 

Kauniainen

Helsinki

Espoo

Vantaa

Fri Nov 26 14:00:21 EET 2021