Herra on lähellä niitä, joilla on särkynyt sydän,
             hän pelastaa ne, joilla on murtunut mieli. 
 (Psalmit 34:19)

Uutislistaukseen

Päivitetyt ohjeet seurakunnan poikkeusoloihin 16.3.2020

Heijastus_RIstikko – kopio (2) – kopio.JPG

Valtioneuvosto on antanut tänään uusia ohjeita koronatilanteeseen, minkä pohjalta piispat ovat linjanneet seurakuntien toimintaa.

Jumalanpalvelukset ja kirkolliset toimitukset ovat kirkon hengellisen elämän sydän. Tässä tartuntatautitilanteessa ja
valtioneuvoston 16.3. päättämien uusien rajoitusten pohjalta säännöksiä on nyt sovellettava ajatellen erityisesti kansalaisten hyvinvointia ja terveyttä.

Toistaiseksi seurakunnan jumalanpalvelukset pidetään sanajumalanpalveluksina siten, että paikalla kirkossa ovat vain jumalanpalveluksen toimittajat. Jumalanpalvelukset striimataan ja seurakuntalaiset voivat osallistua niihin internetin välityksellä. Kauniaisten kirkko on auki jumalanpalveluksen jälkeen hiljentymistä, sielunhoitoa ja yksityistä rukousta varten. Paikalla on seurakunnan työntekijä.

Kirkolliset toimitukset hoidetaan poikkeusjärjestelyin. Yhdessä perheiden ja omaisten kanssa sopien kirkollisissa toimituksissa voi olla paikalla enintään 10 ihmistä.

Muu seurakuntien normaali viikkotoiminta keskeytetään toistaiseksi, mutta siirretään verkossa tapahtuvaksi aina kuin se on mahdollista.

Vaikeinakin aikoina, ja ennen kaikkea silloin, kirkko
jatkaa rukousta kaikkien ihmisten ja koko maailman puolesta. Tämänkin kokemuksen kohtaamme yhdessä. Antakoon hyvä Jumala meille toivoa, luottamusta ja rohkeutta kaiken keskelle.

Virren 600 sanoin:

"Hyvyyden voiman uskollinen suoja
piirittää meitä, kuinka käyneekin.
Illasta aamuun kanssamme on Luoja.
Häneltä saamme huomispäivänkin."

2020-03-16 20:30:49.0