Herra on lähellä niitä, joilla on särkynyt sydän,
             hän pelastaa ne, joilla on murtunut mieli. 
 (Psalmit 34:19)

Uutislistaukseen

Kirkkoherranvirasto muuttuu seurakuntatoimistoksi

Kirkkoherranvisto muuttuu seurakuntatoimistoksi

Kirkkoherranvisto muuttuu seurakuntatoimistoksi

Kirkkoherranviraston uudet tuulet


Kauniaisten seurakuntien kirkonkirjojen pitoon on tulossa vuodenvaihteessa muutoksia. Jatkossa kirkonkirjoja ja väestökirjanpitoon liittyviä viranomaistehtäviä hoidetaan Espoon seurakuntien aluekeskusrekisterissä. Muutoksen taustalla on Kirkkohallituksen päätös, jonka mukaan kirkonkirjojenpidon tehtävät ja väestökirjanpitoon liittyvät toiminnot keskitetään yksittäisiltä seurakunnilta suurempiin aluekeskusrekistereihin. Vuodenvaihteen jälkeen vastuu kirkonkirjojen pidosta siirtyy Kauniaisten suomalaiselta ja ruotsalaiselta seurakunnalta Espoon seurakuntayhtymän aluekeskusrekisterille.

Kirkkoherranvirastosta seurakuntatoimistoksi


Toiminnallinen muutos tulee näkymään myös kirkkoherranviraston nimen muutoksena. Kirkkoherranviraston nimi on perinteisesti tarkoittanut sitä, että kyseissä virastossa pidetään yllä kirkonkirjoja ja hoidetaan siitä johtuvia jäsenkirjanpitoon liittyviä tehtäviä. Monet seurakunnat ovat päätyneet vaihtamaan kirkkoherranviraston nimen seurakuntatoimistoksi samalla kun kirkonkirjojen pito on siirretty keskusrekisterin hoidettavaksi.  Näin myös Kauniaisissa eli 1.1.2020 alkaen suomalaisen seurakunnan kirkkoherranviraston nimi on seurakuntatoimisto ja ruotsalaisella seurakunnalla församlingskansli.

Seurakuntatoimistossa palvellaan kuten tähänkin asti kirkollisiin toimituksiin (kaste, vihkiminen, hautaan siunaaminen) liittyvien tilojen ja henkilöiden varausasioissa, sekä muuhun seurakunnalliseen toimintaan liittyvissä asioissa ja järjestelyissä sekä annetaan neuvontaa Espoon aluekeskusrekisterin kautta tehtävien todistustilausten- ja rekisteripalveluiden käytössä.

Tervetuloa siis asioimaan uudistuneeseen seurakuntatoimistoon vuonna 2020!

Mon Dec 30 12:41:00 EET 2019