Herra on lähellä niitä, joilla on särkynyt sydän,
             hän pelastaa ne, joilla on murtunut mieli. 
 (Psalmit 34:19)

Uutislistaukseen

Suomi 100 vuotta - taidekerhon taidenäyttely Kauniaisten kirkolla

Taidenäyttely

Viime vuoden syyskuun alusta alkaen Nihtisillan vastaanottokeskuksessa on toiminut taidekerho.  Halukkailla on ollut mahdollisuus luoda taidetta keskuksen kirjastossa yhtenä iltana viikossa. Taidekerhon vetäjänä on toiminut eläkkeellä oleva kuvaamataidon opettaja Rolf Grandell Kauniaisista. Kirjaston hoitaja Yasen Ali on toiminut avustajana.


Yksityiset henkilöt, Kauniaisten ruotsalainen seurakunta ja Punaisen Ristin Keski-Espoon osasto ovat auttaneet materiaalien hankinnassa.
Töiden aiheina ovat olleet muun muassa oma kuva, pakomatka, Suomi-kuva, lapsuuden maisema, satuja ja myyttejä, sota ja rauha, joulu ja uusi vuosi.


Osa töistä on ollut näytteillä Sellon ostoskeskuksen kirjastossa viime joulukuun aikana. Toimintaan on osallistunut iso joukko taiteilijoita, toiset monta kertaa ja toiset taas ovat tulleet kerran katsomaan mitä on tekeillä.

Näyttely on esillä kirkon alasalissa 30.1. - 18.2.2017.
Tervetuloa tutustumaan näyttelyyn kirkon aukioloaikoina!

Thu Feb 02 07:29:01 EET 2017