Kuulumisia kirkolta

Tällä sivulla julkaistaan ajankohtaisia juttuja, pieniä blogitekstejä ja kuulumisia Kauniaisten suomalaisen seurakunnan elämästä. Kuulumisia kirjoittelevat seurakunnan työntekijät ja vapaaehtoiset.

Kenen kirkko ja seurakunta?

Minun kirkkoni… millainen oikeastaan olisi minun kirkkoni? Tarkemmin ajateltuna kysymys osoittautuu varsin haasteelliseksi! On monia asioita, joita tuo ”minun kirkkoni” pitää sisällään, mutta kaiken toteuttaminen mahdollista? Ensimmäisenä mieleeni nousee ajatus heistä kaikista, joita kirkko koskettaa. He ovat seurakuntalaisia tai esimerkiksi kirkon työntekijöitä. He ovat eri ikäisiä lapsia, nuoria, aikuisia, eläkeläisiä ja vanhuksia. He voivat olla päiväkotilaisia, koululaisia, työssä käyviä, työttömiä, urheilijoita, taiteilijoita, käsistään käteviä, musikaalisia, ajattelijoita, kirjoittajia, mitä vain. Heidän elämäntilanteensa vaihtelevat myös suuresti. On vahvoja ja itsellisiä henkilöitä, mutta samalla myös heitä, jotka tarvitsevat tukea.

Tällaisia kysymyksiä kohtasin: ”Onko kirkon uudistuminen sinulle tärkeää vai puhuttelevatko perinteisemmät arvot? Miten seurakunnat voisivat olla mukana eri ikäisten ihmisten arjessa? Mistä säästetään, kun varat pienenevät?” Erityisesti toinen kysymys kohdistui kuvaukseen seurakunnan jäsenistä. Ensimmäisen kohdalla pohdin, voiko kirkko olla uudistumatta? Mutta vaikka kirkko uudistuisi tarvitseeko sen välittömästi tarkoittaa perinteisten arvojen hylkäämistä? Yksiselitteistä vastausta en ole löytänyt, mutta ehkei sellaista olekaan.

Kenen kirkko ja seurakunta?

Ne ihanat persoonapronominit! Ilmeisesti niiden kertaaminen jatkuu vielä koulun loputtuakin! Toisaalta niillä on muutakin kuin kieliopillista painoarvoa (sitäkään väheksymättä). Ne kertova ihmisistä, ja heidän välisistä suhteistaan. Tässä olen minä, mutta huomaan toisen henkilön. Se olet sinä. Minä ja sinä huomaamme henkilön, joka liittyy seuraamme. Hän. Yhdessä olemme me. Me olemme seurakuntalaisia ja kirkon jäseniä. Tämä on siis meidän kirkkomme ja seurakuntamme.

Entä ehdokas? Tuleeko hän työskentelemään mahdollisen valituksi tulemisen jälkeen äänestäjien, eli heidän seurakunnassaan? Sanoisin itse, että ei. Hän on osa meidän seurakuntaamme.

Entä meidän…

Minun, sinun, hänen, eli meidän kirkkomme ja seurakunnassamme on toimintaa, ystävyyttä, hengellisyyttä, uskoa, ja lähimmäisenrakkautta. Ja niin, Jumalan läsnäolo. Mutta entä käytännön toteutuminen? Kykeneekö yksi valittu ehdokas kiinnittämään huomionsa jokaisen seurakuntalaisen tarpeisiin ja toiveisiin? Yhdelle ihmisellä sellainen voisi käydä haasteelliseksi.

Tämän ei kuitenkaan tarvitse tarkoittaa yhdenkään seurakuntalaisen tarpeiden tai toiveiden siirtämistä sivuun. Tulevien vaalien aikana äänestäjät saavat mahdollisuuden vaikuttaa pohtimalla ehdokastaan ajatuksen ”minun kirkkoni” kautta. Mitä monipuolisemman joukon saamme kokoon, voimme ajatella niin minun, sinun, hänen kuin meidän kaikkien kirkkoa ja seurakuntaa. Tärkeintä lieneekin, että jokainen voi tuntea kuuluvansa joukkoon. 

Teksti: Teologian kandidaatti Mila Knuth, joka on toiminut teologiharjoittelijana seurakunnassamme

Pahastumisten viimeinen käyttöpäivä

”Viimeinen käyttöpäivä” ja ”parasta ennen”. Moni varmaankin yhdistää nämä sanat ensisijaisesti elintarvikkeisiin, ja on ehkä kokenut niiden merkityksen konkreettisemmin kuin olisi tahtonut. Kiireessä ei tullut katsottua kaupassa maitopurkin päiväystä. Seuraavana päivänä aamukahvia koristavat vaaleat klöntit. Se siitä kahvista.

Sopisivatkohan nuo sanat myös arkeen ja elämään yleensä? Uskallan väittää että kyllä. Me ihmiset olemme tekemisissä toistemme kanssa paljon. Kaikesta rakkaudesta ja ystävyydestä huolimatta joskus niiden tärkeimpienkin ihmisten kanssa voi mennä ”sukset ristiin”. Ja joskus niitä sammakoitakin tahtoo päästä suusta ennen kuin tapahtunutta huomaakaan. Kuten arvata saattaa, varsin usein kuulija pahastuu.

Nämä pahastumiset ovat siitä merkillisiä, että moni jää niitä säilyttämään mielen syvimpiin lokeroihin. Kun sopiva aika tulee, se pahastuminen pompahtaa esille alta aikayksikön. Ja sopivin aikahan on enemmän tai vähemmän vakava riita, jossa parikin vuotta vanhat pahastumiset kelpuutetaan heittovälineiksi.

Kun kyse ei ole äärimmäisen satuttavasta loukkauksesta vaan hieman lievemmästä ”sammakosta”, ihmisten halu säilöä näitä asioita ylittää moninkertaisesti syyssadon hyödyntämisen. Pakastamiset ja hilloamiset jäävät reippaasti häviölle.

Miten nämä pahastumiset säilyvät? -Sanoisinkos että huonosti. Ne nousevat säännöllisesti mieleen, ja niiden pohtiminen saa mielen entistä pahemmaksi. Kun parin vuoden kuluttua läheisen kanssa keskustelu johtaa mittelöön, vedetään tuo parin vuoden takainen, sinä aikana tehokkaasti rönsyillyt ja yhä syvemmältä satuttanut pahastuminen esille. Vastapuoli toimii samoin, ja pian nämä kaksi heittelevät toisiaan päiväkotiaikojen sanomisilla ja tekemisillä.

”Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseästi”. Luulen että se itsensä rakastamisen osuus toteutuisi silloin, jos ne suusta ponnahtaneet sammakot otettaisiin hyvissä ajoin käsittelyn alaisiksi. Toisin sanoen: mahdollisimman pian. Tällöin asiaa ei voisi kätkeä ajatuksiin useiksi vuosiksi odottelemaan sopivaa käyttöhetkeä. Kun tarkemmin ajattelee, ikivanhat pahastumiset ovat kuin tuo alussa mainittu maito: ne ovat ehtineet jo pilaantua. Ehkä pahastumisissakin voisi siis olla hyvä pohtia niiden ”parasta ennen” -päiväystä. Luulen että sellainen teko olisi osoitus rakkaudesta niin läheistä, kuin itseään kohtaan. Ne vanhentuneet pahastumiset taitavat nimittäin toimia kuin se pilaantunut maito: ne jäävät hampaankoloon ja kääntävät vatsan ylösalaisin. Parempi siis käsitellä ne ajoissa, tai heittää suosiolla pois.

Teksti: Teologian kandidaatti Mila Knuth, joka on toiminut teologiharjoittelijana seurakunnassamme

Syyssiivouksen äärellä

Syksy on aivan omanlaistaan aikaa. Vuodenkierrossa se tarkoittaa siirtymistä kohti loppua, mutta arjessa syksyyn liittyy myös paljon uuden aloittamista. Lapset siirtyvät koulussa uudelle vuosiluokalle, ja hieman vanhemmat aloittavat opintonsa uudessa paikassa. Osa palaa työpaikalleen, osa taas aloittaa sellaisessa.

Moni ihminen näyttää kaipaavan arkeensa ja elämäänsä jonkinlaista uudistumista erityisesti syksyllä ja keväällä. Ehkä nämä välivuodenajat ovatkin eräänaisia siirtymiä, jolloin muutokset tuntuvat luontevilta toteuttaa. Muutosten ei tarvitse olla radikaaleja, vaan ne voivat tapahtua tavallisen arjen keskellä, ja aivan konkreettisten asioiden kautta. Siksi koti lieneekin toimiva kohde.

En ole koskaan ollut kerralla tapahtuvien suursiivousten läheinen ystävä. Mieluummin teen kyseisen projektin hieman pidemmällä aikavälillä, mutta sitäkin enemmän syventyen. Jo vuosikausien ajan olen huomannut, että turhasta tavarasta luopuminen tuottaa jopa enemmän iloa kuin uuden hankkiminen. Luulen että kyse on myös jonkinlaisesta pään sisäisestä suursiivouksesta.

Meidän ihmisten elämään kun tahtoo kuulua myös vaikeampia, tai muuten epämieluisia aikoja, voivat konkreettiset esineet niistä muistuttaa. Ne voivat muistuttaa kiireestä, vastoinkäymisistä tai tuoda mieleen muuten epämieluisia muistoja. Jos nämä esineet tai esimerkiksi vaatteet lojuvat komerossa, mihin niitä oikeastaan tarvitsee? Samalla voisi kysyä: Mihin minä tarvitsen näitä muistoja?

Keräykset ja kirpputorit

Voisiko samainen esine tai vaatekappale tuottaa jollekin toiselle iloa? Itse siirrän mielelläni käyttämättömäksi jääneitä, mutta riittävän hyväkuntoisia vaatteita keräykseen tai kirpputorille. Onneksi ”konkreettisia” kirpputorejakin on vielä jäljellä, mutta myös verkossa toimivat kirpputorit ovat osoittautuneet varsin käteviksi. Voitot toki jäävät pieneksi, mutta vaatteet ja tavarat saattavat löytää uuden onnellisen omistajan. Vanhoja vaatteita voi luovuttaa esimerkiksi näille:

  • Fida
  • UFF
  • Pelastusarmeija

UFF on siinä mielessä kätevä, että keräyspisteitä on siroteltu varsin moneen paikkaan. Keräyspisteiden sijainteja voit tarkastella täältä: http://uff.fi/kerayspisteet/

Vanhasta uutta ja re-make

Vähän epämääräisemmässä kunnossa olevat sen sijaan voivat siirtyä esimerkiksi tekstiilien kierrätykseen. Lisäksi nuo vaatteet ovat auttaneet terästämään jo ruostuneita ompelutaitoja. Tästä syystä suosittelenkin puuhastelua kaipaaville ”vanhasta uutta” -kokeiluja. Samaisesta harrastuksesta voidaan käyttää myös nimeä ”re-make” eli tehdä uudelleen. Jos ompelutaidot kaipaavat terästystä, tässä muutamia ideoita mitä esimerkiksi puuvillapaidasta voisi tehdä:

  • Neulatyynyn (turvallinen aloitus)
  • Pienen kassin joko itselle tai vaikkapa pienemmille käyttäjille leikkejä varten
  • Koristetilkkuja toiseen vaatteeseen
  • Hihattoman paidan esimerkiksi kotikäyttöön lämpimiä kesiä varten

”Puhtaalta pöydältä”

Jokin tässä ajatuksessa vain viehättää. Sen ei tarvitse tarkoittaa kaiken muuttamista täysin uusiksi. Mutta kuten sanotaan, vaihtelu virkistää. Se puhdas pöytä voi olla myös niin ikään korvien välissä. Tällaiset vuodenaikoihin liitetyt siivousprojektit eivät kohdistu ainoastaan asuntoon ja tiloihin, vaan aika usein myös mieleen.

Luulen, että vanhasta ja turhaksi osoittautuneesta tavarasta luopuminen on jollain tavalla vertauskuvallinen teko. Samalla luovutaan tavaraan liitetystä ajatuksesta, joka tavaran ohella on todetty yhtä tarpeettomaksi. Tunnearvoa sisältävät esineet saavat jäädä, sillä ne sisältävät merkityksen josta emme halua luopua. Ehkä nekin pääsevät voimakkaammin asemaansa, kun turhan tavaran siirryttyä pois.

Liittyi siivous mihin vuoden aikaan tahansa, luulen nämä siivoukset toimivat myös ”mielen siivouksina”. Ne antavat mahdollisuuden aloittaa puhtaalta pöydältä, sekä kuvainnollisesti että kirjaimellisesti.

Oikein mukavaa syksyn alkua kaikille!

Teksti: Teologian kandidaatti Mila Knuth, joka on toiminut teologiharjoittelijana seurakunnassamme

# minun kirkkoni
# minun kirkkoni