Kuulumisia kirkolta

Tällä sivulla julkaistaan ajankohtaisia juttuja, pieniä blogitekstejä ja kuulumisia Kauniaisten suomalaisen seurakunnan elämästä. Kuulumisia kirjoittelevat seurakunnan työntekijät ja vapaaehtoiset.

Paastoja ja haasteita myös pääsiäisen ja sen jälkeiselle ajalle

Pääsiäistä edeltävälle ajalle ominaista on paasto. Kuinka moni sitä sellaisenaan noudattaa, sitä on vaikea arvioida. Kun pääsiäinen vihdoin koittaa, pääsiäisen juhlapöytä antaa mahdollisuuden huokaista helpotuksesta: Hyvästi paasto! No, liittyhän pääsiäiseen jokunen muukin varsin merkittävä tapahtuma, mutta nälkäisellä ihmisellä on taipumus nähdä ruoka ensin.

Nälkä kasvaa syödessä, mutta vieläkin enemmän paastotessa. Tänä päivänä muodin korkeimmalla portaalla ovat erilaiset kehoa puhdistavat paastot ja detox -kuurit. Niiden vaikutus jää kuitenkin hieman pintapuoleiseksi, ja usein myös hetkelliseksi. Millaiset paastot tai vastaavat sitten antaisivat tilaa ajatuksille ja olennaisten asioiden muistamiselle? Varmasti niitä on useita, mutta nämä näistä nykypäivän villityksistä nousee ensimmäisenä mieleen.

Ekopaasto

Ilmastokysymykset ovat olleet viime aikoina siinä määrin esillä, että ekopaasto vaihtoehtona ei varmastikaan jää tarpeettomaksi. Tosin tähän vaikuttaa luonnollisesti yksilön elämäntyyli. Mutta jos muutokselle sopivia kohteita sattuukin löytymään ja ne ovat helposti toteutettavissa, ekopaasto voi kokemuksena olla varsin mielenkiintoinen.

Mistä lähteä liikkeelle? Esimerkiksi pienet muutokset energiankulutuksessa ovat melko helppo askel: Jos asunnossa pauhaa useampi sähkölaite päällä tarpeettomasti, yksittäisten sammuttaminen vähentää sähkön kulutusta. Omassa arjessani kiinnitin huomiota erityisesti keittiön puolelle. Pyrin valmistamaan suurempia määriä ruokia niin, että lieden ja uunin käyttö vähenivät selkeästi.

Muovijätteen vähentäminen voi olla jo haasteellisempi projekti lähtötasosta riippuen. Tätä pulmaa on helpottanut onneksi lisäänteet mahdollisuudet muovijätteen lajitteluun. Koska olen mm. viilin ystävä, muovipurkkeja tahtoi kuitenkin kertyä enemmän kuin olisi tarvis. Ratkaisu löytyikin tällä kertaa jo valmiista keinoista: Viiliähän voi itsekin valmistaa. Näin vähenivät muovipurkitkin.

Muita keinoja voivat olla esimerkiksi hyötyliikunnan lisääminen, tekstiilien kierrättäminen, joukkoliikenteen suosiminen jos mahdollista, lähiruuan suosiminen jne. Hyvällä onnella ekopaastosta voi jäädä arkeen pysyviä tapoja.

Minimalismi

Tuntuuko joskus siltä että tavaraa vain kertyy jatkuvasti? Tilaa olisi huonosti, eikä yli puolelle tavaroista ole minkäänlaista käyttöä. Luopuminen tavaroista ei aina ole helppoa, ei edes silloin kun käyttöä ei todellakaan ole. Vaikka minimalismi voi alkuun tuntua lähinnä ”muodin uudelta hömpötykseltä”, itse henkilökohtaisesti näen että siinä on ideaakin.

Turhasta tavarasta voi luopua monella tapaa. Joskus raivaus voi tapahtua radikaalisti ja hullun kiilto silmissä. Heh, taitaa olla vuoroni kohottaa käteni. Toinen vaihtoehto on tehdä projekti pienemmissä erissä. Yksi kuulemani toimintamuoto oli luopuminen esimerkiksi yhdestä turhasta tavarasta päivässä 1-2 viikon ajan.

Millaisia vaikutuksia tällä on? Turhien tavaroiden turhuus voi ilmetä helpommin pidemmällä aikavälillä ja erityisesti silloin, kun arvointi ei kohdistu useaan tavaraan yhtä aikaa. No, ainahan kaikelle joskus löytyy käyttöä? Joskus se ”joskus” tahtoo vain sijoittua jonnekin tuntemattoman tulevaisuuden syövereihin. Tarpeellisuuden ajankohta perustuu tavallisesti jossittelulle. Kun yksittäinen tavara saa olla arvioitavana pidemmän aikaa, luopuminen voi helpottua.

Tavaroiden määrän vähennyttyä moni kokee vapautuneisuutta. Tähän vaikuttaa varmaankin uskallus luopua, ja toisaalta lisääntynyt tila.

Onnellisuus- ja kiitollisuushaasteet

Äkkiseltään luettuna nämä näyttävät viimeisen päälle sosiaalisen median ”hömpötykseltä”. Tämä on ymmärrettävää, sillä erityisesti Facebookiin tällaisia taitaa ilmestyä itse kullekin. Onneksi näitä haasteita voi toteuttaa sosiaalisen median ulkopuolellakin. Ankeus, synkkyys, pessimismi ja ikävät ajatukset ylipäänsä tahtovat vaatia monen mielessä aitiopaikan. Onnellisuuteen ja kiitollisuuteen sen sijaan on usein keskityttävä erikseen.

Onnellisuus- ja kiitollisuushaasteet voidaan toteuttaa esimerkiksi samaan tapaan muin minimalismihaasteet: ”Tänään kirjoitan ylös tai mietin mielessäni 3-10 asiaa joista olen onnellinen ja/tai kiitollinen.” Esimerkissä annettu määrä ei tietenkään ennalta määrätty, vaan jokainen voi määritellä sen itse.

Pohdintaa

Mikä idea näissä erilaisissa ”haasteissa”? Ekopaasto auttaa löytämään suurien ja vaikeampien muutosten joukosta helpommin toteutettavat. Pienistä ja helpoista muutoksista puolestaan on helpompi tehdä pitkäaikaisempi tapa. Maallista tai ei, ekopaasto voi myös auttaa säästämään rahaa energiankulutuksen pienentyessä. Ja kenties kehokin kiittää lisääntyneestä kasvisten käytöstä?

Minimalismi puolestaan auttaa pääsemään turhasta ja ennen kaikkea liiasta tavarasta eroon. Kun poistettavia esineitä etsii, hieman konmaria seuraten eri tavaroiden kohdalla voi kysyä: ”Tarvitsenko tätä? Onko tämä minulle tärkeä?” Kun vastaus pienen pohdinnan jälkeen osoittautuukin kielteiseksi, esineestä luopuminen voi antaa tilaa jollekin muulle. -Ei välttämättä uudelle esineelle, vaan ajatuksille. Esimerkiksi tällaisille: ”Mikä minulle on tärkeää?”

Kiitollisuus ja onnellisuus tahtovat olla tänä päivänä asioita, jotka kaiken kiireen keskellä on ”kaivettava” esiin. Kiitos jälleen Internetin, erilaiset huonot uutiset tulevat tietoomme turhankin nopeasti ja turhan suurissa määrin. Mikä ihme se on jos epätoivo ja kyynisyys pääsevät joskus mielessämme aitiopaikalle? Tästä syystä on hyvä pohtia säännöllisesti asioita, joista olla kiitollinen ja onnellinen. Jos minulta kysytään, mielestäni kyse ei ole ikävien asioiden kieltämisestä, vaan enemmänkin toivon löytämisestä ja ylläpitämisestä.

Yhteenveto paastoista ja haasteista: Ilmastoystävällisiä valintoja, tilaa ajatuksille ja merkityksellisille esineille, kiitollisuutta, syitä onnellisuuteen ja lopuksi vielä toivo. Ehkä näitä paastoja ja haasteita voisi toistaa välillä pääsiäisen jälkeenkin.

 

Teksti: Teologian maisteri Mila Knuth, joka on toiminut teologiharjoittelijana seurakunnassamme

3-5 -vuotiaiden päiväkerholaisten kertomia satuja talvisista kuvista

Tyttö työnsi kissaa pulkassa. Ne olivat menossa pulkkamäkeen. Sitten ne laski siellä viisi kertaa. Ja sitten ne meni kotiin. Siellä ne leikki ja joi lämmintä mehua. Sitten ne menivät uudestaan ulos. Ja ne meni yökylään niiden serkulle. Sitten ne nukkui ponilakanoissa. Ja sitten ne meni kotiin. Seuraavana päivänä ne meni metsään. Sitten ne meni seuravana päivänä puistoon, kun oli kesä. Seuraavana päivänä oli taas talvi ja ne kävi pulkkamäessä. Loppu.

Keiju ja hauva on laittanu valon siihen yhessä. Keiju oli laittanut siivet siihen olkapäälle. Keiju ja hauva on menossa pulkkamäkeen. Sitten tuli myrsky. Lunta alkoi tulla myrskyssä. Sitten kettu puhalsi niiden talon nurin. Sitten tuli leijona, joka haukkasi siitä talosta palan. Sitten ne meni takaisin kotiinpäin pulkalla. Loppu.

Keiju otti ison linnun. Sitten tuli iso mörkö. Mörkö laittoi keijun suuhun. Keijua sattui. Sen pituinen se.

Enkeli laskee kelkalla. Linnut lentää. On talvinen ilma. Enkeli on menossa kauppaan kissan kanssa. Ne käy ostamassa kaupasta ruokaa. Ei muuta.

Tähtiä loisti ilmassa. Kissa ja enkeli meni keittiöön. Aurinko paistoi yöllä ja kuu oli aamulla. Kynttilä loisti valossa. "On vielä" enkeli sanoi.

Enkeli työnsi kissaa. Ja tuolla oli niitten koti. Tossa oli tähti. Tossa on joku vetokahva. Enkeli ja kissa oli menossa kotiin. Kotona ne leikkii soittamista. Loppu.

Enkeli rapsuttaa hevosta. Niillä on lyhty. Sillä se voisi saada hevosen lämpimäksi. Ei muuta kerrottavaa.

Enkeli ja kissa. En mä tiiä, mitä ne tekee. Ne menee kirjastoon. Ne piirtää kirjastossa. Auton kuva. Ne menee kotiin. Kotona ne syödä. Ne leikkii piilosta. Ne leikkii autolla. Loppu.

Enkeli vie kissaa kelkassa. Silloin kun ne oli kotona enkeli paijasi hänen omaa hevostaan. Silloin ne taas sytytti oman lyhtynsä. Silloin ne kävivät nukkumaan. Silloin, kun ne heräsi ne huomasi, että rattikelkka on poissa. Ne tutki, että kuka oli vienyt sen. Silloin ne hiomasi sen rosvon ja soitti poliisille. Sitten se rosvo pääsi vankilaan. Sitten enkeli ja kissa otti rattikelkan ja pääsi taas kotiin. Sen pituinen se.

Enkeli työntää koiraa pulkassa. Tuolla on enkelin ja koiran talo. Tuolla on puita. Enkeli ja koira on menossa Lappiin. Ne menee kattoo joulupukkii. Tuolla on kuu. Ei muuta.

Enkeli työntää kissaa potkukelkalla. Ne on tulossa talosta. Ne laskee mäkeä. Ne tekee lumesta enkelin. Mä oon tehny meidän pihalle enkelin. Ne tekee myös lumiukon ja lumesta kissan. Ne tekee lumesta linnun, puun ja talon.

Teksti: Seurakunnan päiväkerhon lapset

Suklaata, tanssia ja muita syntejä

Jos kuljemme historiassa hieman taaksepäin, syntejä oli monenlaista. Synteihin kuuluivat mm. tanssiminen, juopottelu, avoliitto, liian läheinen seurustelu ennen avioliittoa ja tietenkin herkuttelu. Jälkimmäistä ilmensi loistavasti ennen muinoin ilmestynyt elokuva ”Pieni suklaapuoti”. Siinä mystinen nainen saapui pieneen ranskalaiseen kaupunkiin tyttärensä kanssa. Kylässä vallitsivat konservatiiviset arvot ja ennen kaikkea jyrkät säännöt. Niiden kautta kaupunkia johtava pormestari pyrki kitkemään kaiken ”jumalattomuuden”.

Naisen ja hänen tyttärensä asettuminen kaupunkiin oli asukkaille ja erityisesti pormestarille suuri järkytys. Nainen avasi pienen suklaapuodin. Hän valmisti suklaat itse reseptillä, joka oli peräisin maya -intiaaneilta, joihin naisen oma, jo edesmennyt äiti kuului. Valitettavasti asiakaskunta ei ollut helpoin mahdollinen, suklaa näet kuului pahimpiin synteihin. Pormestari teki kaikkensa saadakseen naisen ja tämän tyttären lähtemään kaupungista, mutta sortui tuohon synnilliseen suklaaseen lopulta itsekin.

Rikkaviljat ja vehnät

Matteuksen evankeliumin 13. luvussa kerrottiin kahdenlaisesta viljasta. Viljan kasvettua työntekijät huomasivat joukossa olevan rikkaviljan vehnän lisäksi. He kysyivät isännältä, kitketäänkö rikkavilja? Isäntä kehotti työläisiään odottamaan sadonkorjuuseen asti, sillä tässä vaiheessa mukaan voisi joutua vehnää. Vasta sadonkorjuun aikana rikkavilja kerättäisiin pois, ja poltettaisiin.

Ketkä meistä ihmisistä sitten edutavat rikkaviljaa, ja ketkä vehnää? Synti lieneekin ollut tuttu erottelukriteeri jo pidemmän aikaa. Mikä yllätys se nyt on? Paha ja kaikin tavoin huono ihminen tekee luonnollisesti syntiä. Tällöin on oikeutettua, että parempien ihmisten syyttävä sormi ojentuu häntä kohti. ”Soo soo, sinä syntinen!” Ei hätää, onneksi näitä parempiakin ihmisiä löytyy. Huh helpotusta..

Haasteena on vain, että perisynti leimaa meistä jokaisen. Toisaalta tuskin kukaan meistä on läpeensä paha, tai toistaan huonompi. Jokaisella ihmisellä on mahdollisuus kasvaa ihmisenä elämänsä aikana. Tämä järjestelmä on siinäkin mielessä käytännöllinen, sillä varsin harva selviää synnittömänä läpi elämän. Vahinkoja siis sattuu, ja usein myös sellaisia vähemmän vahinkoja. Onneksi olemme saaneet myös yhtäläisen mahdollisuuden huomata, myöntää ja lopulta myös oppia virheistämme. -Onhan aina yksi, joka meidät armahtaa.

Synnin kriteerit: Ärsyttää!

Syntien luokittelu lienee hyvä aloittaa yksinkertaista reittiä. Esimerkiksi Kymmenen käskyä on varsin hyvä muistisääntö. Erityisesti käskyt ”älä tapa” ja ”älä varasta” ovat varsin monikäyttöisiä, sillä ne myös suojelevat meitä. Muistan hämärästi vastaukseni ensimmäisellä luokalla opettajalleni, kun tämä kysyi meiltä enemmän tai vähemmän viattomilta ekaluokkalaisilta mitä synti on. Vastaukseni oli ”se on Jumalan tahtoa vastaan rikkomista”. Älkää kysykö mistä hatusta tuo vastaus oli vedetty. Vaikka itse sanonkin, ei se vastaus aivan metsään mennyt.

Jossain vaiheessa synti näytti muuttuneen myös ihmisten tahdon rikkomiseksi, tai mukavuusalueen häiritsemiseksi. Kenties yksi jos toinen ärsyyntyi tällaisista asioista. Parin mutkan kautta nuo ärsyttävät asiat saivat kunnian siirtyä synti -kategoriaan.

Synti ei ilmene suoranaisesti teoissa (vaikka niissäkin), vaan ajatuksissa. Syntinen ihminen on etääntynyt Jumalasta asennoituen Häntä kohtaan välinpitämättömästi. Kansankielellä asiaa voisi luonnehtian tyyliin ”ihan sama, minä teen mitä itse haluan!”. Jos minulta kysytään, en luokittelisi tanssia, herkuttelua tai muita ”paheita” synniksi sellaisenaan. Mutta jos ne menevät liiallisuuksiin ja siten johtavat välinpitämättömyyteen niin ihmisiä kuin Jumalaa kohtaan, kenties jokin kriittinen raja-aita lienee ylitetty.

Mikä satuttaa?

Mikäli edellistä määritelmää hyödynnetään, välinpitämättömyys näyttäisi myös ihmisten keskuudessa johtavan ikäviin asioihin: Yksinäisyyteen, vaaratilanteisiin ja tietenkin mielipahaan. Lista varmasti jatkuisi edelleenkin. Välinpitämättömyys puolestaan johtaa herkemmin tekohin, jotka satuttava tai ovat muuten haitaksi toisille ihmisille.

Varastamisen kautta kajotaan toisen ihmisen henkilökohtaiseen omaisuuteen ja viedään hänen luottamustaan hänen omaisuuteensa liittyvään koskemattomuuteen. Lisäksi hän saattaa menettää jotain, millä on suuri tunnearvo, tai rahaa jolla tulla toimeen. Jos asiaa tarkastelee tällaisesta perspektiivistä, kenellä enää olisi otsaa varastaa? -Hänellä, joka ei välitä. Toisaalta kokonaiskuva tilanteesta mutkistuu, jos henkilö varastaa esimerkiksi saadakseen ruokaa. Ja jos tarkkoja ollaan, tällainen henkilö on jonkinlaisen ”syntikierteen” seurausta: Hän on voinut muiden ihmisten välinpitämättömyyden seurauksena ajautua tilaan, jossa hän on.

Välinpitämättömyys voi toisaalta olla seuraus jostain, mikä ei alkujaan vaikuttanut pahalta. Esimerkiksi uupumus työn, tai vaikkapa terveys- tai mielenterveysongelmien seurauksena voi saada ihmisen niin väsyneeksi, ettei hän jaksa enää välittää muista, tai edes itsestään. Jos ei enää kykene rakastamaan itseään ns. terveellä tavalla, voi olla vaikeaa kyetä rakastamaan muita. Ei liene yllättävää, jos tällaiseen tilaan ajatuneen ihmisen on helppo tehdä asioita, jotka satuttavat niin häntä itseään, kuin muita. Ripauksena sarkasmia voisi kuitenkin todeta: Tällainen ihminen tuskin tanssii.

Elämän ilot auttavat rakastamaan

Jos lähdemme ajatuksesta, että välinpitämättömyys Jumalaa kohtaan vastaa synnin kriteereitä, uskallan väittää välinpitämättömyyden lähimmäisiä kohtaan tekevän samoin. -Ja voihan välinpitämättömyyden määritellä myös rakkauden vastakohdaksi. Rakkautta on montaa lajia, ehkä rakkauden puuttumisen ”oireet” ovat samankaltaisia. Siitä seuraava välinpitämättömyys tekee helpoksi toisten ihmisen satuttamisen niin fyysisesti kuin henkisesti.

Entä sitten herkuttelu, viihderomaanit- ja elokuvat sekä tanssiminen? Voimme herkutella meille rakkaiden ihmisten kanssa ja nauraa turvonneille vatsoillemme tehden kuntoilulupauksia, katsoa yhdessä elokuvia jotka saavat ajatukset pois arjen kiirestä ja tanssia sydämemme kyllyydestä uusia askeleita oppien. Kaikkea tuota toimintaa näyttäisi yhdistävän eräs merkittävä asia: Ne ovat yksi tapa rakastaa. Niiden kautta toteutuu sellainen yhdessäolo, jossa rakastamme lähimmäisiämme.

Ehkä nuo, aiemmin synniksi määritellyt asiat auttavat meitä rakastamaan. Miltä lopulta näyttikään unelias ja kulttuuriltaan konservatiivinen kaupunki elokuvassa ”Pieni suklaapuoti” naisen ja lapsen auheuttamien selkkausta myötä? Ihmiset olivat iloisia, avoimia ja kaupunki oli saanut väriä. Ihmiset nauttivat toistensa seurasta. Ehkä synnillinen suklaa sittenkin auttoi kaupunkilaisia löytämään rakkauden. Vaikka tarina olikin fiktiivinen, luulen että moni huomasi myös, että jääminen rikkaviljaksi oli puhtaasti oma valinta. Oli vain uskallettava rakastaa niin itseään, kuin lähimmäistä. Sama pätee meihin. Ja mikä tärkeintä, on uskallettava ottaa Jumalan rakkaus vastaan.

Teksti: Teologian maisteri Mila Knuth, joka on toiminut teologiharjoittelijana seurakunnassamme

Lupaus vuodelle 2019: Epätäydellisyys kunniaan!

Uusi vuosi, uude kujeet. Moni on varmaankin kirjannut ylös erilaisia lupauksia. Uusi vuosi on eräänlainen mahdollisuus aloittaa asiat ”puhtaalta pöydältä”. Tavallisesti lupauksiin liittyy jonkinlainen pyrkimys tehdä asiat paremmin. Johtopäätöksenä voisi siis todeta, että ihminen on ennen lupauksia laatiessaan tarkastellut toimintaansa kritiikin kera.Tämän seurauksena hän haluaa muuttua. Jos ei täysin, niin ainakin vähän.

Tammikuu lieneekin suosittua aikaa kuntokuureille, siivouslupauksille ja monenlaiselle itsekasvatukselle. Vuoden 2019 aikana moni koti tulee pysymäään siistimpänä, ruokalautaset sisältävät enemmän kasviksia, housujen nappi menee ongelmitta kiinni, verbaalinen ulosanti paranee ja ties mitä. Paperilla suunnitelma näyttää hyvältä: Meistähän on tulossa parempia ihmisiä.

Kuitenkin virheet ovat merkittävä osa meitä ihmisiä. Toisaalta jos olisimme virheettömiä, olisimmeko ihmisiä lainkaan? Virheet tuovat meihin sen vajavaisuuden, mikä taas tekee meistä riippuvaisia Jumalasta. -Siis hyvällä tavalla. Tuon riippuvaisuuden ei tarvitse tarkoittaa esimerkiksi saamattomuutta tai hyödyttömyyttä. Itse näkisin riippuvaisuuden Jumalan tarjoamana turvana, hoivana ja lohdutuksena niin hyvinä kuin huonoina aikoina. Entä ne lukuisat virheemme? Kun niitä katsoo hieman tarkemmin, voi huomata jotain hyvääkin. Siksi uskaltauduinkin ehdottamaan, etteivät tulevat vuoden 2019 kunniaksi laaditut lupaukset johtaisi täydelliseen muutokseen.

Tapamyöhästyminen/viime tipassa saapuminen

Ahaa, kello on vasta tuon verran. Ei siis mitään kiirettä, tässä ehtii hyvin juomaan toisen kupposen kahvia, lukemaan lehden loppuun ja selaamaan vaikka iltapäivälehtien sivustoja. Noin, se kaikki on tehty. Paljonkohan kello nyt on.. voi ei! Nyt tuli kiire!!! Tarkemmin ottaen tämä on neljäs samanlainen aamu tällä viikolla!

Joskus aika vain rientää hieman nopeammin kuin olisi tarpeen. Tietenkin saapumiseen sovittuun paikkaan sovittuna aikana on varmasti hyvä panostaa, ja varmasti se jatkossa onnistuukin esimerkiksi jättämällä jotain ei välttämättömistä toimista pois. Mutta voisiko tavasta jättää asiat viime tippaan löytää jotain positiivista? Itse näkisin tässä kyvyn rentoutua, mikä erityisesti kiireisen arjen keskellä on tärkeä taito voimavarojen keräämisen kannalta. Ehkä mitään radikaalia täyskäännöstä ei siis tarvitse tehdä.

Ajatus ”onhan tässä aikaa” voi olla suureksi avuksi sellaisina aikoina, joina tehtävien ja menojen määrä on syystä tai toisesta kasvanut niin suureksi, että mieli ei enää osaa pysähtyä. Kun päässä pyörivät vapaa-ajallakin tekemättömät työt, voi olla todella arvokasta kyetä olemaan kiirehtimättä. Kansankielellä voisi siis todeta: kyky ottaa rennosti.

Vaikeus aloittaa

Tiskaamattomat tiskit, pyykit, imurointi, työpapereiden järjestely.. tuossahan ne kaikki lojuvat hienosti näkyvilla, mutta kuinka ihmeessä niihin pääsisi kiinni? Televisiosta tulisi samaan aikaan mukavaa katseltavaa, eilen aloitettu kirja olisi myös paljon mielenkiintoisempi.. Miten voikaan olla, että sellaisten ”pitäisi” -kategorian asioiden rinnalle ilmestyy lähes aina jotain hauskempaa?

Valitettavasti jossain vaiheessa elämää tietyt velvollisuudet tulevat osaksi arkea, ja niistä näyttää pääsevän eroon vain hoitamalla ne. -Ja se sekin tila on väliaikainen. No, onneksi joukkoon mahtuu mukavaakin tekemistä velvollisuus -osioista huolimatta. Surullinen tosiasia kuitenkin lienee, että monet asiat tulevat hoidetuksi vain tekemällä ne. Tekeminen puolestaan vaatii aloittamisen. Tällöin lupaus tai tavoite asioiden aloittamisesta hyvissä ajoin lienee kohdallaan jos sellaiseen on tarve. Mutta olisiko silti jotain, mistä voisikin pitää kiinni?

Jos palaamme kiireeseen ja sellaisesta palautumiseen, taito jättää asioita tekemättä voi olla myös hyödyksi. Toki niin kutsutut pakolliset asiat on hyvä tehdä. Mutta onko jokainen tehtävä hoidettava juuri sillä hetkellä? Jokainen pienempi tehtävä ei välttämättä ole todellisuudessa aivan niin kiireellinen. Joskus voi siis olla hyväkin kyetä jättämään asioita tekemättä, ja keskittyä hetkeksi ihan vain olemiseen, tai vaikkapa hetkestä nauttimiseen.

Haasteet tilojen pitämisessä siistinä

”No niin, tänä vuonna siivoan aina jälkeni ja pidän tilan muutenkin siisteinä!” Ensimmäinen päivä menee loistavasti, toinen jossain määrin, kolmas taas.. mitä tulikaan luvattua? Tiskialtaaseen on mystisesti jäänyt myös eilisen päivän tiskit, sanomalehti oli tarkoitus viedä lehtikoriin mutta jostain syystä se on tuossa vieläkin..

Toki sellainen ”perussiisteys” on hyvä olla ihan jo arjen sujuvuuden kannalta. No, tarvittavat tavarat on hieman helpompi löytää, jos niiden paikasta on edes jonkinlainen käsitys, eikä hakeminen vaadi arkeologin taitoja. Toisaalta ehkä joskus pieni epäjärjestys voi tehdä hyvääkin. Oma koti on monelle myös tila, jossa vallitsevat omat säännöt ja tietenkin oma järjestys. Ne säännöt eivät kuitenkaan aina päde muissa paikoissa, kuten esimerkiksi tuttavien luona. Heidän käsityksensä järjestyksestä voi siis herkästi viedä huomion. Ehkä tällöin pieni omista säännöistä poikkeaminen auttaa kiinnittämään huomion olennaiseen, kuten esimerkiksi ajanviettoon tuon tuttavan luona.

Liian suora puhe

”Jos minä viimeinkin tänä vuonna oppisin pitämään useammin kiinni!” Tämä päätös voi kaatua jo seuraavan sosiaalisen kanssakäymisen aikana. Totuus ajatuksena on ristiriitainen. Sitä kohti tulisi kulkea, mutta liiallisissa määrin sitä on myös hyvä välttää. Ne nk. valkoiset valheet taitavatkin sopivissa määrin olla yksi tapa pysyä sovussa. Tämä lienee allekirjoitettavissa, sillä esimerkiksi jokaista ulkonäköön tai pieniin saavutuksiin liittyvää epäkohtaa ei parane lausua ääneen ainakaan ilman erillistä pyyntöä.

Voiko kohtelias hiljaisuus mennä joskus liian pitkälle? -Itse vastaisin myöntävästi. Kritiikki ja vähän vähemmän positiivinen palaute ovat asioita, joista harva nauttii. Kuitenkin ilman niitä moni asia voisi olla kahta kurjemmin. Kritiikki ja palaute ovat asioita, jotka auttavat meitä kehittymään. Tällöin voi olla hyväkin, jos suoraa puhetta ei siloitella liian pitkälle, etenkään tilanteissa joissa vastapuoli pyytää rehellistä arviota.

Pienet virheet tuovat balanssin

Ehkä niillä pienillä ”viheillä” on sittenkin jokin oma tarkoituksensa? Yksi jos toinenkin lienee pohtinut, onko Jumalalla meitä luodessaan tullut projektin aikana yksittäisiä suunnitteluvirheitä. -Ilmeisesti ei sittenkään ole. Teologisella tasolla pitäisi varmaankin viitata ensisijaisesti epätäydellisen ihmisen riippuvaisuuteen Jumalasta, mutta näin vähän tavallisen arjen keskellä epätäydellisyys näyttäisi sopivissa olevan jopa hyödyksi.

Mainittujen esimerkkien epätäydellisyys näyttäisi nimittäin auttavan lepäämään ja rentoutumaan, ja toisaalta näkemään itsensä sopivana juuri sellaisenaan. Ne pienet virheet, joista erityisesti uutena vuotena laadittujen lupausten kautta moni yrittää päästä eroon, voivatkin olla merkittävä balanssin rakentaja. Tästä syystä päivän rukoukseen voisi liittää hieman erikoisemman osion: Taivaallinen Isämme, kiitos virheistä, jotka olet meihin jättänyt! Kiitos, että annat meidän olla epätäydellisiä.

Teksti: Teologian maisteri Mila Knuth, joka on toiminut teologiharjoittelijana seurakunnassamme

Adventin ahertajille

Lapset ovat puurtaneet koulussa, samoin nuoret koe- tai tenttiviikkojensa keskellä. Hämärästi muistan lukioajoilta, että juuri näihin aikoihin oli raskainta. Sama väsymys ei ole rajoittunut vain tiettyihin ikäluokkiin, tai ihmisiin ylipäänsä. Valoa ja lepoa kaipaa itse kukin iästä ja elämäntilanteesta riippumatta. Työelämässä olevatkin yrittävät saada suurella kiireellä tehtävänsä hoidettua jo nyt saapuneiden jouluvalmistelujen ohella. Pitäisi jaksaa ja saada aikaiseksi, mutta väsyttää jo.   

Väsymys on asia, joka helposti saa aikaan myös syyllisyydentunteen. ”Saako minua väsyttää? Monillahan elämä ja arki ovat paljon raskaampia kuin minulla?” Joskus ihmiset sortuvat myös syyllistämään toisiaan vertailemalla väsymystään ja elämäntilannettaan. ”Helppoahan sinun elämäsi on verrattuna minun elämääni!”

Väsymyksen ja kivun tunnetta yhdistää niiden henkilökohtaisuus. Kukaan ei voi tarkkaan kuvata miltä nämä tuntuvat, eivätkä myöskään vertailla. Yhteistä niillä on myös niiden merkitys: ne varoittavat jostain, mikä ei ole hyväksi keholle ja mielelle. Vaikka väsymys ja kipu ovat tiloina ja tuntemuksina ikäviä, ja usein raskaitakin, niillä on tärkeä merkitys. Kun väsymme, jokin asia arjessa, mielessä, ihmissuhteissa tai missä tahansa on kehollemme ja mielellemme liikaa. Meidän sietykykymme rajat alkavat olla lähellä, ja tarvitsemme lepoa. Näitä viestejä on tärkeä kuunnella.

On tärkeää että pidämme itsestämme huolta, sillä jokainen meistä on arvokas omana itsenään itselleen, ja ennen kaikkea Jumalalle. Jumala rakastaa meitä, ja toivoo että pitäisimme itsestämme huolta. Jumala on luonut meistä yksilöitä, näin myös meidän voimaravamme ja elämämme ylipäänsä ovat erilaisia. Tästä syystä kenelläkään ei ole syytä potea huonoma omaatuntoa väsymyksestä. Se väsymys koemme, on meidän omaa väsymystämme, johon meillä on oikeus. Meillä on oikeus olla väsyneitä. Vaikka itse saatamme herkästi syyllistää itseämme väsymyksestä, ei häpeään tai syyllisyyteen ole syytä. Jumala antaa meille luvan olla väsyneitä.

Meillä on lupa olla väsyneitä ilman vertailua, ja ennen kaikkea ilman syyllisyyttä. Väsymys kertoo tarpeesta levätä, ja lepäämällä riittävästi pidämme itsestämme huolta. Jumala rakastaa meidä sellaisina kuin olemme, ei tekojemme tai ansioidemme perusteella. Hän ei ainoastaan anna meille lupaa olla väsyneitä, vaan myös luvan levätä. Siispä pysähtykäämme, ja levätkäämme. Silloin jaksamme iloita kaikesta tämänhetkisestä: joulun odotuksesta, hiljaa saapuvasta talvesta, läheisistä ja monista arjen pienistä asioista.

Teksti: Teologian kandidaatti Mila Knuth, joka on toiminut teologiharjoittelijana seurakunnassamme

Kenen kirkko ja seurakunta?

Minun kirkkoni… millainen oikeastaan olisi minun kirkkoni? Tarkemmin ajateltuna kysymys osoittautuu varsin haasteelliseksi! On monia asioita, joita tuo ”minun kirkkoni” pitää sisällään, mutta kaiken toteuttaminen mahdollista? Ensimmäisenä mieleeni nousee ajatus heistä kaikista, joita kirkko koskettaa. He ovat seurakuntalaisia tai esimerkiksi kirkon työntekijöitä. He ovat eri ikäisiä lapsia, nuoria, aikuisia, eläkeläisiä ja vanhuksia. He voivat olla päiväkotilaisia, koululaisia, työssä käyviä, työttömiä, urheilijoita, taiteilijoita, käsistään käteviä, musikaalisia, ajattelijoita, kirjoittajia, mitä vain. Heidän elämäntilanteensa vaihtelevat myös suuresti. On vahvoja ja itsellisiä henkilöitä, mutta samalla myös heitä, jotka tarvitsevat tukea.

Tällaisia kysymyksiä kohtasin: ”Onko kirkon uudistuminen sinulle tärkeää vai puhuttelevatko perinteisemmät arvot? Miten seurakunnat voisivat olla mukana eri ikäisten ihmisten arjessa? Mistä säästetään, kun varat pienenevät?” Erityisesti toinen kysymys kohdistui kuvaukseen seurakunnan jäsenistä. Ensimmäisen kohdalla pohdin, voiko kirkko olla uudistumatta? Mutta vaikka kirkko uudistuisi tarvitseeko sen välittömästi tarkoittaa perinteisten arvojen hylkäämistä? Yksiselitteistä vastausta en ole löytänyt, mutta ehkei sellaista olekaan.

Kenen kirkko ja seurakunta?

Ne ihanat persoonapronominit! Ilmeisesti niiden kertaaminen jatkuu vielä koulun loputtuakin! Toisaalta niillä on muutakin kuin kieliopillista painoarvoa (sitäkään väheksymättä). Ne kertova ihmisistä, ja heidän välisistä suhteistaan. Tässä olen minä, mutta huomaan toisen henkilön. Se olet sinä. Minä ja sinä huomaamme henkilön, joka liittyy seuraamme. Hän. Yhdessä olemme me. Me olemme seurakuntalaisia ja kirkon jäseniä. Tämä on siis meidän kirkkomme ja seurakuntamme.

Entä ehdokas? Tuleeko hän työskentelemään mahdollisen valituksi tulemisen jälkeen äänestäjien, eli heidän seurakunnassaan? Sanoisin itse, että ei. Hän on osa meidän seurakuntaamme.

Entä meidän…

Minun, sinun, hänen, eli meidän kirkkomme ja seurakunnassamme on toimintaa, ystävyyttä, hengellisyyttä, uskoa, ja lähimmäisenrakkautta. Ja niin, Jumalan läsnäolo. Mutta entä käytännön toteutuminen? Kykeneekö yksi valittu ehdokas kiinnittämään huomionsa jokaisen seurakuntalaisen tarpeisiin ja toiveisiin? Yhdelle ihmisellä sellainen voisi käydä haasteelliseksi.

Tämän ei kuitenkaan tarvitse tarkoittaa yhdenkään seurakuntalaisen tarpeiden tai toiveiden siirtämistä sivuun. Tulevien vaalien aikana äänestäjät saavat mahdollisuuden vaikuttaa pohtimalla ehdokastaan ajatuksen ”minun kirkkoni” kautta. Mitä monipuolisemman joukon saamme kokoon, voimme ajatella niin minun, sinun, hänen kuin meidän kaikkien kirkkoa ja seurakuntaa. Tärkeintä lieneekin, että jokainen voi tuntea kuuluvansa joukkoon. 

Teksti: Teologian kandidaatti Mila Knuth, joka on toiminut teologiharjoittelijana seurakunnassamme

Kahvi