Herra on lähellä niitä, joilla on särkynyt sydän,
             hän pelastaa ne, joilla on murtunut mieli. 
 (Psalmit 34:19)

Uutislistaukseen

Terveisiä Kielin suomalaisesta seurakunnasta Saksasta!

Kauniaisten suomalaisen seurakunta lahjoitti keväällä uudet lisävihkon sisältävät virsikirjat Saksaan Kielin suomalaiselle seurakunnalle. Nyt virsikirjat on otettu käyttöön ja saimme iloisia terveisiä seurakunnasta. Terveiset ovat kirjoittaneet seurakunnan tiedottaja Maria Sabelus:

"Kielin suomalainen seurakunta kokoontui lokakuisena sunnuntaina viettämään Luther-messua, jossa otettiin käyttöön Kauniaisista lahjoituksena saadut uudet virsikirjat.

Vuonna 1981 perustettu seurakunta on alueen suomalaisten määrään nähden vireä ja aktiivinen ulkosuomalaisyhdistys. Jäseniä sillä on noin 250.
Jäsenkuntaan kuuluu kaikenikäisiä ulkosuomalaisia vauvasta vaariin, joilla saattaa olla suomensukuisuutta tai muita siteitä Suomeen jo useammassa polvessa. Jäsenyys on vapaaehtoista ilman velvoitteita tai kustannuksia.

Seurakunta tarjoaa jäsenilleen erilaisia aktiviteetteja mm. kuukausittaiset keskusteluaamiaiset ja askartelupiirin. Ohjelmaan kuuluu tietysti myös 5 kertaa vuodessa pidettävä suomenkielinen jumalanpalvelus, seminaareja, elokuvailtoja ja mm. osallistuminen saksalaisen isäntäseurakunnan syysmyyjäisiin erilaisilla askartelu- ja ompelutuotteilla sekä suomalaisilla leivonnaisilla kuten korvapuusteilla ja karjalanpiirakoilla."

Seurakuntamme toivottaa hyvää syystalven aikaa Saksaan ja iloisia hetkiä uusien virsikirjojen parissa edelleen!

Fri Oct 27 12:40:00 EEST 2017