Evankeliumi Joh. 12: 25-33

Jeesus sanoi:
    ”Joka rakastaa elämäänsä, kadottaa sen, mutta joka tässä maailmassa panee alttiiksi elämänsä, saa osakseen ikuisen elämän. Jos joku tahtoo olla minun palvelijani, seuratkoon minua. Missä minä
olen, siellä on oleva myös palvelijani, ja Isä kunnioittaa sitä, joka palvelee minua.
    Nyt olen järkyttynyt. Mitä sanoisin? Isä, pelasta minut tästä hetkestä!  Ei! Juuri tähän on elämäni tähdännyt. Isä, kirkasta nimesi!”
    Silloin kuului taivaasta ääni: ”Minä olen sen kirkastanut ja kirkastan jälleen.” Paikalla oleva väkijoukko kuuli äänen ja sanoi ukkosen jyrähtäneen. Jotkut kyllä sanoivat: ”Enkeli puhui hänelle.” Silloin Jeesus sanoi: ”Ei tämä ääni puhunut minun tähteni, vaan teidän tähtenne. Nyt tämä maailma on tuomiolla, nyt tämän maailman ruhtinas syöstään vallasta. Ja kun minut korotetaan maasta, minä vedän kaikki luokseni.” Näillä sanoilla Jeesus ilmaisi, millainen tulisi olemaan hänen kuolemansa.

---
Saarna

Laskiaissunnuntaista alkaa käänne Jeesuksen julkisessa toiminnassa. Olemme Jeesuksen kärsimystien alussa, ja edessä on matka kohti pääsiäistä. Kuulemamme evankeliumiteksti on osa sellaista laajempaa kokonaisuutta Johanneksen evankeliumissa, jossa toistuvasti viitataan Jeesuksen kuolemaan.

Johanneksen evankeliumin kirjoittaja kertoo pääsiäisen tapahtumista laajemmin kuin muut evankelistat. Hieman aiemmin Johanneksen evankeliumissa on kerrottu siitä, miten Jeesus herätti kuolleista ystävänsä Lasaruksen. Ylipapit ja fariseukset alkoivat olla tilanteesta huolestuneita, ja niinpä heidän koolle kutsumansa neuvosto asetti tavoitteekseen Jeesuksen surmaamisen.

Jeesus oli saapunut Jerusalemiin aasilla ratsastaen väkijoukkojen ottaessa hänet vastaan odotettuna Messiaan. Jerusalemissa hän alkaa puhua ihmisille. Hän kutsuu ihmisiä seuraamaan itseään ja sitoutumaan hänen kohtaloonsa. Hän puhuu kuolemastaan ja vertaa sen merkitystä vehnänjyvään, jonka on kuoltava, jotta uusi elämä olisi mahdollista. Vehnänjyvän tavoin Jeesus suostui kuolemaan tuottaakseen runsaan sadon, pelastaakseen meidät kuolemalta ja avatakseen meille oven iankaikkiseen elämään. Puhuessaan kuolemastaan Jeesus samalla asettaa sen esikuvaksi seuraajilleen. Seuraajiaan hän kehottaa asettamaan alttiiksi elämänsä, tai jopa vihaamaan sitä. Vuoden 1933 raamatunkäännöksessä Jeesuksen sanat kuuluvat: ”joka vihaa elämäänsä tässä maailmassa, hän on säilyttävä sen iankaikkiseen elämään”. Kreikankielen verbi miseȱ, jota tässä yhteydessä käytetään, tarkoittaakin vihaamista.

Tarkoittaako tämä siis, ettei meillä siis ole oikeutta nauttia elämästä – pitääkö meidän vihata elämäämme? Oppi-isämme Lutherin mukaan elämän ilot ovat sallittuja, suositeltaviakin. Hän kehottaa nauttimaan elämästä, hyvästä ruoasta, juomasta, seurasta ja musiikista. Kuitenkin Jeesus kehottaa meitä asettamaan elämämme alttiiksi, uhraamaan elämämme. Sillä sitähän alttiiksi asettaminen tarkoittaa: että on valmis uhraamaan tai riskeeraamaan jotain, mitä pitää todella tärkeänä, mitä rakastaa ja arvostaa.  

Voimme ajatella, että elämän alttiiksi paneminen on juuri sen tunnustamista, että meidän oikea palkkamme, synnin palkka olisi kuolema. Mutta koska Jeesus on kuollut meidän puolestamme, on se palkka jo maksettu. Jeesus on riittävä uhri. Kautta aikojen kristityt ovat kuitenkin joutuneet uskonsa vuoksi kohtaamaan vaikeuksia, jossain maissa jopa vainoa. Kristityt ovatkin suurin uskontonsa vuoksi vainottu ryhmä maailmassa. Uskonsa vuoksi monet joutuvat siten ottamaan riskin, jotkut jopa uhraamaan henkensä.

Elämänsä alttiiksi paneminen voi olla myös jokapäiväistä oman itsensä kanssa kamppailemista – mitkä ovat oman elämäni arvot? Elänkö omien arvojeni mukaisesti? Miten ne näkyvät elämässäni? On helppo hyväksyä elämänohjeet, jotka Raamatussa on meille annettu. Sen sijaan ei ole helppoa elää niiden mukaisesti.

Laskiaissunnuntaina valmistaudumme jo paastonaikaan, joka alkaa tuhkakeskiviikosta. Paastonaika johtaa kohti pääsiäistä ja kutsuu meitä lähestymään Jumalaa. Kun käännän katseen itseeni ja omaan sisimpääni, voin nähdä sen, minkä Jumalakin näkee – ajatukseni, arvoni ja arvostukseni. Silloin voin kysyä, elänkö Jumalan mielen mukaista elämää? Vai onko elämässäni jotain, minkä haluaisin olevan toisin ja mitä voisin tehdä toisin? Mitä malleja ja esikuvia elämässäni on? Paastonaika on siis itsetutkiskelun aikaa, joka tarjoaa mahdollisuuden hiljentyä ja ehkä myös hidastaa oman elämänsä tahtia ja tarkistaa sen suuntaa.

Paastonaika muistuttaa myös kysymään Jumalan tahtoa omassa elämässämme ja viipymään sanan äärellä. Paastoaminen voi olla  pidättäytymistä jostakin sellaisesta, joka hallitsee liikaa elämää. Voisinko tänä vuonna vaikkapa pidättäytyä jostakin sellaisesta, jota ilman suuri osa maailman ihmisistä joutuu tulemaan toimeen jatkuvasti tai josta monilla on puute? Voisin kiinnittää huomiota vedenkulutukseeni, hiilijalanjälkeeni, ruokailutottumuksiini, auton käyttööni tai johonkin muuhun sellaiseen, joka on minulle itsestäänselvyys. 

Uhrauksia voi myös tehdä omastaan toisten ihmisten hyväksi. Emme elä täällä vain itseämme varten, vaan toisiamme varten. Jo luomisessa Jumala näki, ettei ihmisen ollut hyvä olla yksin ja siksi hän loi ihmiselle kumppanin, antoi meille lähimmäisen. Uhraaminen tai uhrautuminen toisten hyväksi voi tapahtua monella tavalla: omastaan voi jakaa vaikkapa antamalla aikaansa muille tai lahjoittamalla hyväntekeväisyyteen. Siihen meillä uskoakseni on mahdollisuus – meillä, jotka elämme suomalaisessa hyvinvointiyhteiskunnassa. Hyvinvointi on suuri siunaus, mutta se voi harhauttaa ajattelemaan, että asiat ovat yhtä hyvin kaikkialla. Tämä maallinen hyvä, joka ympäröi meitä, uhkaa myös turruttaa meidät ottamaan kaiken hyvän itsestäänselvyytenä.

Meidän uhrauksemme ovat lopulta melko pieniä uhrauksia. Jeesuksen osana oli panna alttiiksi – uhrata – koko elämänsä. Ajatus siitä alkoi  konkretisoitua hänelle Jerusalemissa, siitäkin laskiaissunnuntain evankeliumi kertoo. Se kertoo myös Jeesuksen ahdistuksesta, siitä kuinka Jeesus huusi: ”Isä, pelasta minut tästä hetkestä!” Hetkellä Jeesus tässä viittaa oman kuolemansa hetkeen.

Muut evankelistat kertovat hiukan myöhemmistä pääsiäisen ajan tapahtumista Getsemanen puutarhassa, jossa Jeesus vetäytyi yksinäisyyteen rukoilemaan. Vain Johanneksen evankeliumissa Getsemanen tapahtumista ei kerrota. Silloinkin Jeesus pyysi: ”Jos se on mahdollista, niin menköön tämä malja minun ohitseni.” Pyysikö Jeesus näin Isäänsä säästämään hänet kuolemalta? Pyytäessään Jeesus oli hädissään, pelon ja ahdistuksen vallassa. Pelko ja ahdistus osoittavat, että vaikka Jeesus oli Jumalan poika, hän oli ihminen kuten mekin: myös hän koki inhimillisiä tunteita ja tunnekuohuja. Hän lausuu itse olevansa järkyttynyt. Ja varmasti tietoisuus kuoleman lähestymisestä ja oman kärsimystiensä väistämättömyydestä aiheutti hänelle ahdistusta ja tuskaa. Mutta uskollisuus Jumalalle voitti ja Jeesus suostui siihen osaan, joka oli hänelle annettu. Hän suostui siihen, että hänen elämänsä tähtäsi kuolemaan ristillä. Jeesuksen suostumisen hetkellä taivas aukesi ja Jumala oli itse läsnä poikansa tuskassa ja pelossa. Jumala vastasi lupaamalla kirkastaa oman suuruutensa.

Kun Jumala kirkastaa itsensä, meidän silmämme avautuvat näkemään itsemme Hänen totuutensa valossa: ei sellaisina kuin haluaisimme itsemme olevan, ei siloiteltuina eikä täydellisinä. Jumalan kirkkaus auttaa meitä näkemään kaikki puutteemme ja itsekkyytemme, ja ymmärtämään sen, kuinka paljon me tarvitsemme hänen armoaan. Sillä Jumala tuntee meidät läpikotaisin, vaikka me itse emme tuntisikaan edes itseämme. Jeesus sanoi: ”Ei tämä ääni puhunut minun tähteni, vaan teidän tähtenne.” Hyvyydessään Jumala haluaa pelastaa meidät synnin ja kuoleman vallasta. Jumalan armo on ääretön. Hänen edessään me voimme tuntea ainoastaan oman pienuutemme ja heikkoutemme. Meidän oma valintamme on, otammeko vastaan Hänen hyvyytensä.

Jeesus puhuu myös ristiinnaulitsemisestaan. Samalla hän puhuu tämän maailman ruhtinaasta, Saatanasta, ja siitä, kuinka tämä syöstään alas. Jeesuksen risti koituu lopullisesti Saatanan tuhoksi ja Jeesuksen kuolema tarkoittaa, että koko ihmiskunta on vapautettu Saatanan ja kuoleman vallasta. Ristinkuolema ei ollut loppu, vaan voitto, kuten apostoli Paavali kirjoittaa: ”Minulle elämä on Kristus, ja kuolema on voitto.” (Fil 1:21).

Laskiaissunnuntain evankeliumiteksti painopiste on Jeesuksen kuolemassa ja sen merkityksessä. Kuolemansa kautta Jeesus ’vetää’ luokseen kaikki, kuten hän puheensa lopussa ilmaisee. Näin hän lupaa meille tukensa ja läsnäolonsa tiellä taivaaseen. Jeesus itse taisteli aivan yksin kärsimystiensä loppuun asti. Meitä hän tukee sanalla ja sakramentilla. Kristuksen nimeen kastettuina me kuulumme Hänen joukkoihinsa ja saamme tänäänkin polvistua ehtoollispöytään, missä Kristus ruokkii meitä ruumiillaan ja verellään.  Ja ehtoollispöydästä saamme jatkaa kulkemaan paastonajan tietä.

Aamen.