Lapset ja perheet

Seurakunnan päiväkerhot tarjoaa varhaiskasvatusta 3-6-vuotiaille lapsille ja perhetyö vertaistukea  vanhemmille. Niin varhaiskasvatus kuin perhetyökin rakentuvat uskolle kolmiyhteiseen Jumalaan. 

Seurakunnan varhaiskasvatus on lapsilähtöistä ja aikuisen ohjaamaa toimintaa, joka nousee lapsen ja lapsiryhmän mieltymyksistä, tarpeista ja kiinnostuksen kohteista. Perhetyön lähtökohtana on kunnioittaa jokaista perhettä sellaisena kuin se on. Vanhempien ja lasten välisten suhteiden vaaliminen, parisuhteen hoitaminen sekä ilon ja voimavarojen löytäminen arkeen ovat perhetyön kulmakivenä.

Päiväkerho
Kerholaiset ulkoilevat kirkon puistossa. Kuva: Kai Lindqvist

Varhaiskasvatuksen kerhot

Varhaiskasvatuksen kerhoryhmät ovat sisarusryhmiä, joihin otetaan 3-5-vuotiaita lapsia. 3-vuotiaat voivat aloittaa kerhon aikaisintaan sen puolivuotiskauden aiussa kun täyttää kolme vuotta. Syksyn alussa voivat aloitaa 1.7.-31.12 syntyneet ja tammikuussa 1.1.-30.6. syntyneet.

Kerhoryhmät

Siili-kerho tiistaina klo 13-16 ja torstaina klo 9-12

Orava-kerho tiistaina klo 9-12 ja perjantaina klo 9-12

Kerhot alkavat 28.8.2018

Kasvatusperiaatteet ja niiden lähtökohdat olemme kirjoittaneet auki varhaiskasvatussuunnitelmaamme Lapsuudessa mukana pieni on suurta.

Syksyllä alkaa vuosittain uusi kerhokausi ja sen hakuaika on helmi-maaliskuussa. Kerhopaikasta tulee ilmoitus kotiin toukokuun puoliväliin mennessä. Vapaille kerhopaikoille voi ilmoittautua koko toimintakauden ajan. Etusija kerhoon on kauniaislaisilla lapsilla.  Espoolaisille lapsille kerhopaikka taataan puoleksi vuodeksi kerrallaan. Kerhotoiminta on maksullista.

Syksy 40 € ja kevät 50 €  
 

Kerhoa ohjaavat:

  • Lastenohjaaja Taru Lapinharju p.050 388 9434 , taru.lapinharju(at)evl.fi
  • Lastentarhanopettaja Eeva Peltonen ( 27.8. alkaen) p. 050 466 5505, eeva.peltonen(at)evl.fi

Syksyn 2018 kerhoilmoittautuminen päättynyt.

Halutessa voi ilmoittautumisajan jälkeen hakea lasta varapaikalle.

Ryhmien määrä ja ajankohta määräytyvät hakemusten perusteella.

Kerhoihin ilmoittaudutaan sähköisellä ilmoittautumiskaavakkeella, jonka löydät oheisesta valikosta.
Pääset täyttämään lomaketta myös tästä

Kerho kokoontuu Kauniaisten kirkon kerhorakennuksessa päiväkerhon omissa viihtyisissä tiloissa. Kerholaiset ulkoilevat päivittäin kirkon leikkipuistossa. Osoite on Kavallintie 3.

 

Lisätietoja: Lapsi- ja perhetyöntekijä Sanni Hackman, p.0503722410, susan.hackman(at)evl.fi

Huomioithan, että lomake ei kulje suojatussa yhteydessä, joten henkilötunnusta ei kannata sähköisen lomakkeen kautta lähettää.

Kesäkerho - ohjattua leikkipuistotoimintaa

Ilmoittautumiset virastoon maalis-huhtikuun aikana puh.  050 500 9000 tai kauniaisten.suom.srk (at) evl.fi

Ilmoittautuessa kerro kerhoon tulevan lapsen nimi, vanhempien/huoltajien nimet ja yhteystiedot (osoite ja puh). Kerhokirje lähetetään toukokuussa.

Kerho kokoontuu kesällä 2018 5.-7.6 ja 12.-14.6. klo 9.00-11.30 Mukaan mahtuu n.15 lasta.

Hinta 20 euroa.

Kesäkerho on tarkoitettu 3-6- (7-) vuotiaille lapsille.

Kesäkerhoa ohjaavat lastenohjaaja Taru Lapinharju sekä apuohjaajat Olivia Lammivaara ja Helena Korvenoja.

Tervetuloa kaikenikäiset.
Perhekerhoon ja perhepuistoon ovat tervetulleita vauvat ja leikki-ikäiset, isät, äidit, mummit ja vaarit.

Perhekerho ja Nalle-kerho

Syksyn kerhokausi alkaa 3.9.2018.

Tervetuloa perhekerhoon maanantaisin klo 9.30-11.00

Kokoontumispaikka: Sebastos,

Kauniaistentie 11.

Aikuisten ohjelmassa keskitytään mm. kasvatuksen ja  perhe-elämän, parisuhteen ja elämäntaitojen sekä kristillisen uskon aiheisiin.

Yli yksi vuotiaat lapset voivat jäädä Nalle-kerhoon lastenohjaajien hoitoon vanhempien keskusteluhetken ajaksi. Erityisesti, jos haluat lapsesi kanssa harjoitella lyhyitä aikoja erossa olemista on perhekerho hyvä paikka siihen.

Lapsille on tarjolla välipala ja pientä ohjelmaa ja aikuisille oma hetki kahvi/teekupin ääressä.
Otathan lapsellesi mukaan sisätossut, sillä lattiat ovat liukkaat.


Kerhoa ohjaavat lapsi- ja perhetyöntekijä Sanni Hackman ja lastenohjaajina Taru Lapinharju ja Eeva Peltonen.

Lisätietoja: Lapsi- ja perhetyöntekijä Sanni Hackman, 050 372 2410, susan.hackman(at)evl.fi

Perhepuisto

Perhepuisto kokoontuu elokuussa 2018

to 2.8., ti 7.8., to 9.8., ti 14.8. ja to 16.8.

Perhepuisto kokoontuu kesäisin Kauniaisten kirkon leikkipuistossa, osoitteessa Kavallintie 3.
Perhepuisto on avoinna klo 10-12. Puistopäivinä on ohjelmassa pieni hartaus ja laulu-leikkihetki sekä erilaista puistotoimintaa ja vapaata leikkiä. Perhepuistossa on mahdollisuus grillailla, jokainen tuo omat grillattavat ja seurakunta tarjoaa kahvia, teetä ja mehua. Perhepuistoon ei tarvitse ilmoittautua, tule silloin kun sinulle sopii.